Uutisen päiväys

29.2.2012← Takaisin

Yhdistetyn joukkueen kokoonpano Salpausselän kisoissa 2012

    Salpausselän kisoissa käydään yhdistetyn FIS maailmancupin yksilö- ja joukkuekisat viikonloppuna 1.-3.3.2012  

    Finnjumping on nimennyt kilpailuun a-maajoukkueen urheilijat: Eetu Vähäsöyrinki, Jim Härtull ja Janne Ryynänen.

    Kansallisessa ryhmässä Salppurilla kilpailevat: Ilkka Herola, Mikke Leinonen, Arttu Ålander ja Jesse Jääskeläinen.

    Yhdistetyn päävalmentaja Kimmo Savolainen on tyytyväinen yhdistetyn joukkueen viime viikonlopun ansiosta lisääntyneeseen kilpailijapaikkatilanteeseen: ”Jim Härtullin hienon Liberecin kilpailun ansiosta saimme lisäpaikan Salpausselälle ja samalla itse kisoihin seitsemälle urheilijalle paikan. Voidaan siis todeta, että yhdistetyllä on taas mukavasti urheilijoita mukana kilpailussa.”

    Savolainen pitää myös erittäin positiivisena sitä, että a-maajoukkueen urheilijoiden lisäksi yhdistetyssä on mukana Salppurin viikonlopussa useampiakin nuoria lupauksia ja tulevaisuuden nimiä: Onhan kansalliseen ryhmään kuuluva Ilkka Herola jo antanut tästä näyttöäkin ja voittanut tällä kaudella kaksi uutta ja erittäin tervetullutta hopeaa lajille.

    Kilpailuaikataulu:
    Yhdistetyn FIS maailmancup, Lahti

    Torstai 1.3.2012
    12:30 harjoitukset HS130; kaksi kierrosta
    14:30 DKB FIS maailmancup, yhdistetyn varakilpailukierros ja karsinta HS130
    16:00-18:00 harjoitukset, joukkuesprintti1,5 kmV

    Perjantai 2.3.2012
    12:15 mäki HS130, koekierros
    13:15 DKB FIS maailmancup joukkuesprintin mäki HS130
    15:15 DKB FIS maailmancup joukkuesprintin hiihto (2 x7,5 km), 1,5 V

     Lauantai 3.3.2012
    9:00 mäen koekierros HS130
    10:00 DKB FIS maailmancup mäki HS130
    12:45 DKB FIS maailmancup hiihto,10 km(4 x2,5 km)