Uutisen päiväys

24.2.2013← Takaisin

Val di Fiemme: Yhdistetyn joukkueen onnistuminen tuli hiihtoladulla

    Tulostavoitteeksi yhdistetyn joukkuekilpailulle oli asetettu yltäminen kahdeksan joukkoon. Suomen nelikko Ilkka Herola, Mikke Leinonen, Janne Ryynänen ja Eetu Vähäsöyrinki piti sijan hieman heikosti menneen mäkiosuuden jälkeen ja todisti hiihtovauhdin olevan kohdallaan.

    Joukkuekisan hyppyosuudella tuulet pyörivät Predazzon normaalimäessä ja useat urheilijat joutuivat etenkin kolmos- ja nelosryhmissä odottamaan. Eniten tuulet vaikuttivat Ilkka Herolaan, kun mies joutui uusimaan hyppynsä kolmosryhmän muiden hyppääjien kanssa.

    Hyppyjen jälkeen Suomi lähti ladulle minuutti ja 32 sekuntia johtavan Japanin perään kahdeksantena. Suomi piti sijansa hiihtoladulla ja karisti takana tulevat kannoiltaan.

    Kilpailun voittoa juhli Ranska. Maailmanmestaruus ratkesi jälleen Jason Lamy Chappuis’n hurjaan loppukiriin. Toiseksi ylsi Norja ja kolmanneksi hieman yllättäen Yhdysvallat.

    Kilpailun lopputulokset kokonaisuudessaan

    Ilkka Herola:
    ”Hypyt oli ehkä pikkuisen parempia, kuin henkilökohtaisessa kilpailussa. Siellä on edelleen semmoisia pieniä virheitä, jotka pitää yrittää korjata tässä viikon aikana. Toivotaan, että isossa mäessä niitä ei enää ole.”
    ”Kyllä vähän herkkyys kärsi, kun jouduin odottelemaan ja seisoskelemaan monot jalassa. Mutta siihenkin pitää tottua, kun niitä joskus kuitenkin tulee. ”
    ”Hiihdossa oli kohtuullinen vauhti päällä koko ajan, mutta siinä Italian Runggaldier karkasi ensimmäisellä kierroksella. Se vähän jäi harmittamaan, siinä olisi pitänyt pysyä mukana.”

    Ilkka Herola hävisi hiihto-osuuden parhaalle Ranskan Sebastien Lacroix’lle 48 sekuntia.

    Mikke Leinonen:
    ”Mäessä on vielä paljon petraamista, vaikka itse kisahyppy olikin huomattavasti parempi kuin koekierroksen hyppy. Jouduin odottelemaan tornissa aika kauan, tunnin verran, tuulien ja kierroksen uusimisen takia. ”
    ”Hiihto kulki samalla tavalla kuin henkilökohtaisessa kisassa, vaikka aikalailla yksin jouduin hiihtämään. Suksi toimi taas loistavasti. Onneksi sain Viron pojan karistettua kannoilta, niin Jannen oli hyvä lähteä hiihtämään.”

    Janne Ryynänen:
    ”Mäessä pitäisi vaan parantaa, siinä jäätiin liian kauas. Hiihto näytti koko joukkueelta positiiviselta. Oma hiihto oli hyvä, sain hiihtää yksin omalla taktiikalla niin, ettei muiden hiihto vaikuta omaan, tykkään siitä. Perjantaihin verrattuna tämä oli parempi ja sain jätettyä kyllä itseni sinne ladulle.”

    Eetu Vähäsöyrinki:
    ”Mäkeen jäi parantamisen varaa. Kyllä hypyn mitan olisi pitänyt olla kymmenen metriä pidempi. Hiihto oli hyvää, sain hiihtää yksin, mikä oli ihan ok. Tietysti toisten peesissä on aina vähän erilainen taktiikka, mutta tänään vauhti pysyi hyvänä itsekseenkin.”

    Päävalmentaja Petter Kukkonen oli pettynyt mäkiosuuteen, mutta tyytyi vähimmäistavoitteeseen.
    ”Mäkiosuudella ei pystytty venymään. Joukkueella oli tasapaksua hyppäämistä, vähän enemmän odotin. Ehkä tuuliraot olisivat voineet olla hieman suotuisammat meille. Mutta kyllä urheilijat pystyvät parempaan noissakin olosuhteissa.”
    ”Hiihto oli hyvää hiihtämistä ottaen huomioon kauden tasoon. Kahdeksas sija oli tavoitteena, tällä hetkellä ei voida olla parempia.”
    ”Ilkalta oli tosi hieno hiihto ikäänsä nähden. Tosin kaikki hiihtivät sillä tasollaan, jolla ovat olleet nyt tällä hetkellä. Viimeiset osuudet pojat joutuivat hiihtämään itsekseen, joten se oli vähän semmoista sijan pitämistä.”
    ”Tavoitteena oli, että Ilkka olisi lähtenyt Runggaldierin perään. Ilkka jäi letkassa viimeiseksi, eikä päässyt enää kiinni italialaiseen, se oli pieni taktiikkavirhe. Aikojen mukaan hän olisi pysynyt kyydissä, koska hiihti toisen lenkin samaan aikaan kuin Runggaldier.”