Uutisen päiväys

1.3.2013← Takaisin

Val di Fiemme: Herola ja Ryynänen starttaavat joukkuesprinttiin

    Yhdistetyn kaksikko Ilkka Herola ja Janne Ryynänen starttaavat huomenna lauantaina Val di Fiemmen MM-kisojen viimeiselle yhdistetyn matkalle.

    MM-kisoissa joukkuesprintissä kilpaillaan nyt ensimmäistä kertaa. Kaksikko hyppää yhdet hypyt HS134-mäestä, jonka jälkeen edessä on 2x7,5 kilometrin hiihto-osuudet. Hiihto suoritetaan vuorotellen 1,5 kilometrin osissa.

    Herola-Ryynänen kaksikon tavoitteena on yltää kahdeksan parhaan joukkoon, kuten joukkuekilpailussa.

    Mäkiosuuden aloittaa Herola, joka on edelleen hyvässä kisakunnossa.
    ”Luottavaisin mielin, pitää päästä kärjen tuntumassa lähtemään. Meidän mahdollisuus on siinä, että pystytään roikkumaan porukan mukana”, Herola sanoi perjantai-iltana.

    Myös Ryynänen on mielissään joukkueprinttikilpailusta ja viimeisen MM-lähdön edustuspaikasta.
    ”Paras taktiikka on hypätä pitkälle ja hiihtää mahdollisimman kovaa. Ihan mielelläni lähden huomenna kisaan, jotenkin olen joukkuekisoissa saanut paremmin itsestä irti hiihto-osuudella. Sitä hiihtää toisten puolesta, ei vain omasta sijoituksesta.”

    Päävalmentaja Petter Kukkonen lähettää luottavaisena kaksikon kilpailuun.
    ”Ilkka aloittaa mäessä ja Janne toisena. Hiihtojärjestys katsotaan sitten mäen jälkeen, mikä on sijoitus. Ankkuri ratkaistaan sillä, kumpi on mahdollisesti viimeisellä kierroksella kovempi, että voisi ottaa sijan tai kaksi hyvää vielä lopussa.”

    Taktiikkaa on suunniteltu hieman kauden aiempien kilpailujen valossa. Kukkonen perään kuuluttaa kuitenkin tiukkaa taistelua ladulla.
    ”Aika varmastikin tiedetään, missä järjestyksessä muiden maiden joukkueet hiihtävät. Mutta kyllä meidän suurin haaste on siinä, että pitää pystyä roikkumaan. Olisi äärimmäisen hyvä, jos suhteellisen pitkään pystytään olemaan kärkiporukoissa mukana. Jos päästään loppuratkaisuihin, niin olen äärettömän tyytyväinen.”