Uutisen päiväys

13.12.2012← Takaisin

URA-säätiön opiskeluapuraha 69 urheilijalle, kolme mäkihyppääjää mukana

    Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) on jakanut 69 urheilijalle opiskeluapurahan lukuvuodelle 2012-2013. Opiskeluapurahan suuruus on 2000 euroa ja apurahojen yhteissumma 138 000 euroa.

    Kaikkiaan 69 huippu-urheilijaa sai apurahan 317 hakijan joukosta. Opiskeluapurahan saajat edustavat kesä- ja talviolympialajeja, ei-olympialajeja ja vammaisurheilua yhteensä 27 lajiliitosta.

    Saajien joukossa on olympia-, ja MM-edustajia, aikuisten ja nuorten arvokisamitalisteja sekä tulevaisuuden menestyjiä. Apurahan saajista 65 % opiskelee korkeakoulussa, 31 % ammattikorkeakoulussa ja 4 % ammattioppilaitoksessa. Huippu-urheilu-uran lopettaneita saajista on 14 %.

    URA-säätiön apurahan suuruus on lukuvuodella 2012-2013 kaikille saajille 2 000 euroa. Aiemmin apuraha oli koulutusasteesta riippuen 800-1 600 euroa.

    - Urheilijat eivät usein pysty opiskelemaan samassa tahdissa kuin muut. Tämä apuraha on yhtenä tekijänä auttamassa heitä samalle viivalle muiden opiskelijoiden kanssa. Hakijoiden määrä kertoo siitä että tarve tuelle on suuri, kertoo URA-säätiön asiamies, Olympiakomitean urasuunnittelun asiantuntija Jari Savolainen.

    Hakola, Keituri ja Kykkänen mäkihyppääjistä mukana

    69 opiskeluapurahan saaneen joukossa oli mukana kolme mäkihyppääjää. Tämän hetken tunnetuin nimi on Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä opiskeleva ja maailmancupia samaan aikaan kiertävä Julia Kykkänen Lahdesta. Lauri Hakola opiskelee Jyväskylän yliopistossa ja vaikuttaa Puijon Hiihtoseuran valmennustyössä. Kolmas opiskelijatuen saaja on Lahden Muotoilu- ja taideinstituutissa opiskeleva Kalle Keituri.

    Urheilu-uran aikana opitusta hyötyä myös työelämässä

    Jakotilaisuuden yhteydessä pidetyn seminaarin avasi tervehdyksellään URA-säätiön varapuheenjohtaja Matti Ahde.

    Helsinki Stadion Management Oy:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti sekä URA-alumni, pankinjohtaja Vesa Rosendahl kertoivat omat tarinansa siirtymisestä työelämään aktiiviuran jälkeen ja ajatuksiaan siitä, millä ominaisuuksilla urheilija pärjää työelämässä.

    Jääkiekkoilija Emma Terho kertoi pro gradu-tutkimuksestaan, joka käsittelee urheilu-uraa tulevaisuuden investointina. Terhon tutkimuksen mukaan urheilu-ura opettaa taitoja, joiden avulla voi hyötyä työelämässä myös taloudellisesti.

    Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö perustettiin Presidentti Urho Kekkosen toimesta vuonna 1972. Säätiön tarkoituksena on edistää urheilijoiden ammattienvalinnan ja ammattiin valmistautumisen hyväksi tehtävää työtä sekä pyrkiä turvaamaan aktiiviuransa lopettaneiden urheilijoiden koulutustausta.

    ***

    Mäkihyppy
:
    Lauri Hakola, Jyväskylän yliopisto
    Kalle Keituri, Lahden ammattikorkeakoulun Muotoilu- ja taideinstituutti
    Julia Kykkänen, Suomen Urheiluopisto

    Lähde: Suomen Olympiakomitean tiedote