Uutisen päiväys

12.9.2015← Takaisin

Tasaisia hyppyjä suomalaisilta Almatyssa - tuuliolot sekoittivat kisaa

    Suomen kaksikko Harri Olli ja Ville Larinto esittivät molemmat kaksi suhteellisen tasaista hyppyä Kazakstanin Almatyssa hypätyssä mäkihypyn kesä GP -kisassa. Olli oli 17:s ja Larinto 24:s.

    Jo naisten kilpailun aikaan vallinneet vaihtelevat tuuliolot sekoittivat pakkaa miesten kilpailun aikana.

    ”Harri (Olli) hyppäsi takatuuleen hyvän ensimmäisen hypyn ja paikka näytti olevan hyvä toiselle kierrokselle. Tuuli kuitenkin kääntyi vastaiseksi loppupään hyppääjille, jotka tulivat alas kymmenen puomia alempaa. Se sekoitti kyllä kisaa aikalailla”, selvensi päävalmentaja Jani Klinga.

    Toisella kierroksella Olli pyrki parantamaan ja hyppy hajosi hieman yliyrittämiseen. 

    ”Harrin perussuorittamisen taso nousee koko ajan. Nyt vaan pitää pään pysyä kylmänä ja keskittyä omaan tekemiseen. Sitä kautta tasonnosto näkyy myös tuloksissa”, analysoi Klinga.

    Ville Larinnolla on haasteita tekniikan kanssa. Kumpainenkaan hyppy ei ollut hyvällä tasolla. 

    ”Villen (Larinto) hypyissä oli molemmissa vaikeuksia ponnistuksen ajoituksen kanssa. Se on tämän hetkinen tilanne, mutta ei mikään ylitsepääsemätön ongelma. Tottakai Villekin on pettynyt, mutta hammasta purren mennään huomiseen”, jatkoi Klinga.

    Voittoon hyppäsi Itävallan Stefan Kraft reilulla piste-erolla Sloveniaan Robert Kranjeciin ja kolmanneksi sijoittuneeseen Venäjän Ilmir Hazetdinoviin.

    Tulokset kokonaisuudessaan 

    Kesä GP:n tilanne ennen kahta viimeistä osakilpailua 

    Huomenna sunnuntaina naiset aloittavat ensimmäisen kierroksen klo 10:30 ja miehet klo 16:00 Suomen aikaa.