Uutisen päiväys

7.2.2015← Takaisin

Suomi kahdeksas nuorten MM-joukkuemäessä

    Mäkihyppääjien osalta nuorten MM-kisat Almatyssa päättyivät HS106-mäessä hypättyyn joukkuekisaan. Suomi oli kisan kahdeksas joukkueella Andreas Alalommo, Antti Aalto, Eetu Nousiainen ja Juho Ojala. Eroa kisan voittajajoukkue Norjaan kertyi 123,8 pistettä.

    ”Järkyttävän kovatasoiset kisat. Tänään oli pikkunättiä hyppäämistä koko porukalta. Santeri Ylitapion nilkka ei ollut hyppykunnossa, joten Nousiainen korvasi hänet”, päävalmentaja Jukka Ylipulli kertoi.

    Mäkimiesten kisaurakan parasta antia oli Juho Ojalan 13. sija henkilökohtaisessa kilpailussa.

    ”Sijoitus ei kuulosta niin erikoiselta, mutta kun kisan kärki oli aivan maailmancupin kärkeä, ollaan älyttömän lähellä maailman huippua. Paremmilla alastuloilla Ojala olisi ollut sijoilla 8-12. Eivät Ylitapio ja Alalommokaan kisoissa huonosti hypänneet, ja Aallon pukuhylkäys oli harmillinen.”

    Tulokset