Uutisen päiväys

21.3.2012← Takaisin

Suomen yhdistetyn joukkue kauden päätavoitteisiin

    Yhdistetyn kilpailukausi 2011-12 on viimeistä sinettiään, SM-kisoja, vaille valmis. Suomen yhdistetyn joukkueen päävalmentaja Kimmo Savolainen voi todeta tiukan talouden sanellessa toimintaa kauden tärkeiden tavoitteiden kuitenkin täyttyneen.

    Yhdistetyn kilpailukausi 2011-12 on viimeistä sinettiään, SM-kisoja, vaille valmis. Suomen yhdistetyn joukkueen päävalmentaja Kimmo Savolainen voi todeta tiukan talouden sanellessa toimintaa kauden tärkeiden tavoitteiden kuitenkin täyttyneen.

    - Kesän alkaessa päädyttiin järjestelyihin, joilla joukkue jaettiin kahteen paikkaan. Janne Ryynänen ja Hannu Manninen harjoittelivat Rovaniemellä ja nuoret ryhmäläiset saatiin koottua Lahteen, jossa Lahden Hiihtoseuran järjestelyillä saatiin mahdollisuudet hyviin harjoittelu- ja leiriolosuhteisiin. Hannu Mannisen ilmoitus juhannusviikolla haasteiden siirtyvän työelämän puolelle oli iso muutos kauden lähtökohtiin, mutta työtä jatkettiin suunnitellusti, kertoi Savolainen.

    Talousraamit olivat tiukat. Joukkue käytti eurot huolellisesti suunnitellen, nuorten harjoittelumahdollisuuksista tinkimättä.
    - Yhdistetyn maajoukkueella oli tiukka kesäleiribudjetti, joka käytettiin FIS kesä Grand Prix-kilpailuihin ja koko joukkueen yhteiseen leiriin Ramsaussa, joka onnistui hienosti.  Toimintaan huomioitiin nuorten ryhmän leiritysmahdollisuudet valmentaja Antti Kuisman johdolla. Siitä ei haluttu tinkiä, Savolainen painotti.

    Savolaisen mukaan kauden tavoitteena oli paluu maailmancupin palkintopallille sekä uusien urheilijoiden nostaminen pisteille. Continental cup oli tärkeässä roolissa nuorten lupausten kilpailuttamisessa sekä pisteiden saavutuksen myötä maailmancupiin osallistumisoikeuksien saamisessa.
    - Joukkue harjoitteli kesällä hyvin, Janne Rovaniemellä ja nuoret Lahdessa, kaikki näytti hyvälle kauden alkaessa. Continental cupin kiertämiseen oli tarkoitus panostaa aiempaa enemmän. Päätimme jättää kauden avauksen USA:ssa väliin painottaen vuoden vaihteen jälkeen kisoihin Euroopassa. Osallistumiskiintiöiden luodessa omat rajoitteensa onnistuttiin järjestellen urheilijoiden vaihtoja suunnitelmallisesti ja hyvin tuloksin lopulta. Menestystä tuli ja uusia urheilijoita saavutti pisteitä, joten meillä on hyvä lähtötilanne ensi kauteen.
    - Maailmancupin tulostavoite kirjaimellisesti täyttyi jo Rukan maailmancup-avauksessa. Tiedettiin jo ennakkoon, että meillä on hyvät mahdollisuudet menestyä avauksessa. Tuloksena Janne Ryynäsen kakkossija ja Eetu Vähäsöyringin ja Jim Härtullin pistesijat. Sen jälkeen sitten Jannen sairastelut söi tuloskuntoa. Annettiin valua tilanne liian pitkälle ja sitten tehdyistä tutkimuksista löytynyt ylirasitustila selitti vaikeudet, Savolainen myönsi harmitellen.
    - Maailmancupia hyödynnettiin keväällä hakien kovaa kokemusta nuorille lupauksillemme. Jim Härtull ja Eetu Vähäsöyrinki sai paljon arvokasta kokemusta tulevaan. Tekemisen taso on noussut selkeästi, Savolainen jatkoi arviointiaan.

    Maailmancupia kierrettiin pienellä, mutta osaavalla ja sisukkaalla henkilöstöllä. Päävalmentaja on tyytyväinen huollon onnistumiseen.
    - Pienellä, mutta osaavalla ryhmällä on tehty talvi töitä. Toinen valmentajamme Jari Hiekkavirta teki töitä suksihuollossa huoltopäällikkömme Matti Haaviston kanssa. Hiihtämällä näissä kisoissa tehdään kuitenkin ne tulokset, eikä hiihtosuksen huollosta ole haluttu tinkiä, Savolainen totesi kehuen joukkueen huoltoa.
    Ilkka Herolan hopeasaaliit nuorten Olympialaisissa ja nuorten MM-kisoista sekä Mikke Leinosen viides sija nuorten MM-kisoista kauden hienoja saavutuksia.
    - Nuorisokaartimme on mennyt ison harppauksen eteenpäin. Ilkka Herola nousi esille hienoilla suorituksillaan ensin nuorten Olympialaisissa Innsbruckissa(AUT) ja sitten Erzerumissa(TUR) nuorten MM-kisoissa tuoduilla hopeamitaleilla. Myös Mikke Leinosen sijoitus viidenneksi nuorten MM-kisoissa on upea saavutus. Samoissa kisoissa joukkuekilpailussa pystyttiin myös nostamaan tasoa edellisestä. Suunta nuorten osalta on nyt oikea, kehui Savolainen.

    Finnjumping ry on asettanut tavoitteen saada yhdistetty takaisin huipulle.
    - Nyt on saatu selkeä nytkähdys oikeaan suuntaan. Finnjumping teki 8 vuoden strategian, joka tähtää lajin palauttamiseen huipulle. Nyt on kaksi ensimmäistä siitä takana. On tärkeää, että nuorille ja nyt hyvässä nousussa olevalle ryhmälle luodaan hyvät olosuhteet ja puitteet ammattimaiseen valmentautumiseen kohti näitä tavoitteita, Savolainen arvioi lopuksi.