Uutisen päiväys

2.3.2019← Takaisin

Suomen joukkue nousi viidenneksi yhdistetyn joukkuekilpailussa

Yhdistetyn taival Seefeldin MM-kisoissa päätettiin tänään joukkuekilpailuun. Suomalaisilla oli vaikeuksia mäkiosuudella, mutta ladulla joukkue nousi viidenneksi.

Kilpailun hiihto-osuudella käytiin kahta taistelua. Neljän joukkueen kärki oli selvästi karussa muilta ja vitossijasta käytiin kovaa kamppailua Suomen, Ranskan ja Puolan kesken.

– Mäessä olisi vaatinut jokaiselta oman skaalan yläpäähän sijoittuvan hypyn, tänään ei semmoisia nähty. Hiihtopäivä oli ihan hyvä kaikilta, oltiin tuon jälkimmäisen porukan ykkösiä. Hyvä loppu Eerolta, totesi Ilkka Herola kilpailun päätteeksi.

Vaikka mäessä jäätiin kauas kärjestä, antoivat suomalaisurheilijat kaikkensa ladulle.

– Oli aika tummaa viimeisen jyrkän mäen päällä, en muista milloin olisin ollut näin hapoilla. Siitä on aikaa. Tuli annettua kyllä aivan kaikki ladulle, kommentoi Leevi Mutru.

Tulokset

Kuva: SHL/Jesse Väänänen