Uutisen päiväys

26.2.2016← Takaisin

Suomelle yhdistetyn joukkuekisasta MM-pronssia!

Yhdistetyn viimeinen tapahtuma nuorten MM-kisoissa Rasnovissa oli perjantainen joukkuekisa. Kuudentena ladulle lähtenyt Suomen nelikko Wille Karhumaa-Atte Korhonen-Mikko Hulkko-Eero Hirvonen otti upean kisan päätteeksi MM-pronssia.

Mäessä keskiviikkona Suomen tekeminen oli tasaisen varmaa, ladulla sinivalkoinen nelikko oli puolestaan hurjassa iskussa jättäen pitkään pronssissa kiinni olleen Tshekin tylysti mitalien ulkopuolelle.

Suomalaisten sijoitus nousi hiihdossa kolme pykälää eron ollessa maailmanmestaruuden vieneeseen Itävallan nelikkoon Florian Dagn, Noa Ian Mraz, Samuel Mraz ja Bernhard Flaschberger 2.44 minuuttia. Hopeaa nappasi Saksa.

“Mäessä tasaisia suorituksia, ei suuria elämyksiä. Matkaa mitalikamppailuun oli, mutta toivoimme, että eilinen lentokeli muuttuu mahdollisimman märäksi ja hitaaksi laduksi. Silloin meillä olisi mahdollisuus”, valmentaja Antti Kuisma pohti kisan jälkeen.

“Kolmannen osuuden jälkeen eroa oli toista minuuttia, mutta Tshekki laittoi kovimman menijän kolmannelle ja jätti heikoimman ankkuriksi. Eero hiihti osuuden toiseksi kovinta vauhtia ja se riitti Tshekin kiinniottamiseen”, Kuisma valaisi.

Ensimmäisessä henkilökohtaisessa kisassa neljänneksi taistellut Hirvonen oli kisan jälkeen luonnollisesti onnellinen. Hän ylisti joukkuekavereitaan upeasta hiihto-osuudesta.

“Tietenkin huippufiilis, aika vapautunut tunne. Oli minulle viimeinen nuorten MM-startti, ja viimeinen mahdollisuus saada mitali”.

“Monena vuonna Suomen joukkue on ollut neljäs ja nyt päästiin podiumille porukalla, jossa oli kolme ensikertalaista nuorten MM-kisoissa. Kertoo paljon tästä porukasta se, että vaikka mäessä ei onnistuttu ja lähdettiin ladulle kuudennelta sijalta, niin silti mitalit saatiin kaulaan”.

Myös valmentaja Kuisma jakoi laajasti kiitosta huoltoa myöten. Kauan odotettu mitali tuli siis lukuisten nelossijoiden jälkeen vihdoin ja viimein.

“Välillä ehti jo usko loppua, mutta näissä olosuhteissa kaikki on mahdollista. Huolto onnistui loistavasti ja pojat ovat vahvoja hiihtäjiä, joten isokin ero oli kiinniotettavissa. Tätä on odotettu jo useampi vuosi ja ollaan jääty liian monta kertaa neljänneksi. Nyt ollaan sillä tasolla, että mitali ansaittiin. Ensi vuonna tästä sitten parantamaan”.

Tulokset tämän linkin takana

www.hiihtoliitto.fi

Facebook
Twitter @ncteamfinland
Instagram @ncteamfinland
#ncteamfinland
Soundcloud

LUMISPORT TV (YouTube)