Uutisen päiväys

29.8.2015← Takaisin

Suomelle epäonninen hylkäys kesä grand prix’n avauksessa

    Ilkka ja Matti Herolasta muodostunut Suomen joukkue koki epäonnea yhdistetyn kesä grand prix -sarjan avanneessa parisprintissä Saksan Oberwiesenthalissa. Asemat heikkenivät jo mäkiosuudella, kun Ilkka Herola hylättiin. Sijalle 20 jäänyt Suomi jätti lopulta rullahiihto-osuuden väliin. Itävalta otti kilpailussa kaksoisvoiton.

    Oberwiesenthalissa uudet pukusäännöt ovat yhdistetyn urheilijoilla ensimmäistä kertaa käytössä. Herola ei ollut ainoa epäonninen, sillä neljä muutakin urheilijaa koki saman kohtalon.

    ”Hylkäys johtui siitä, että haaramitta oli liian alhaalla”, päävalmentaja Petter Kukkonen taustoitti.

    Kukkonen oli tietysti harmissaan hylkäyksestä, mutta uudet säännöt ovat yksi tärkeä syy, miksi Suomikin on kesäkiertueella mukana. Mäkiosuuden tapahtumien johdosta Suomi ei kuitenkaan lähtenyt rullahihto-osuudelle. Urheilijat tekivät sen sijaan valmistavan harjoituksen sunnuntaina Oberwiesenthalissa käytävään henkilökohtaiseen kilpailuun, jossa Herolan veljesten lisäksi on mukana Leevi Mutru.

    ”Harjoituksissa hypyt osoittivat, että emme ole kaukana”, Kukkonen sanoi.