Uutisen päiväys

12.2.2017← Takaisin

Suomalaisille pettymys sunnuntain maailmancup-kisassa

Mäkihypyn maailmancupin Sapporon viikonlopun toinen kisa oli suomalaisittain pettymys. Ville Larinto jäi ulos toiselta kierrokselta oltuaan 38:s, Jarkko Määttä ei puolestaan yltänyt yön karsinnasta kauden 19:nteen kisaan lainkaan.

Ville Larinto hyppäsi Sapporon HS134-mäestä 111,5 metriä. Yhteispisteet 73,9 toivat 38:nnen sijan.

"Kisahyppy oli valmentajan mukaan hyvä. Mutta se ei paljoa lohduta, kun sijoitus oli mikä oli. Tosi vaikeat olosuhteet oli kisassa", suomalainen pyöritteli.

"Jatketaan ja kehitetään omaa tekemistä, niin ehkä se joskus näkyy myös tuloslistalla", Larinto jatkoi.

Japanin viikonlopun toinen suomalainen Jarkko Määttä ei läpäissyt karsintaa jääden kisan ulkopuolelle.

Voiton sunnuntaina vei maailmancupin kokonaistilanteen kärkinimi, Puolan Kamil Stoch 137,5 ja 140,0 metrin siivuilla sekä pisteillä 262,7. Saksan Andreas Wellinger oli kakkonen ja kokonaiskisassa kolmatta sijaa miehittävä Itävallan Stefan Kraft kolmas.

Suomalaisista Määttä ja Janne Ahonen löytyvät maailmancupista sijaluvulta 44, Larinto on puolestaan 54:ntenä. Kilpailukausi jatkuu jo keskiviikkona ja torstaina tulevissa olympiamaisemissa Etelä-Korean Pyeongchangissa.

Linkit:
Sunnuntain kisan tulokset
Maailmancupin pistetilanne

KUVA: Tadeusz Mieczynski