Uutisen päiväys

12.3.2017← Takaisin

Suomalaiset pettyivät maailmancupissa Oslossa

Norjassa käytävän mäkihypyn RAW Air Tournamentin ensimmäinen henkilökohtainen kisa sujui suomalaisittain mollivoittoisesti sunnuntaina. Yksikään neljästä sinivalkoisesta ei yltänyt toiselle kierrokselle kauden 26:nnessa kisassa.

Toistaiseksi pisteittä oleva Antti Aalto oli sunnuntaina mäkihypyn maailmancupin Holmenkollenin HS134-mäen kisassa 32:s, Jarkko Määttä 36:s, hypyssään kummallisesti alas töksähtänyt mutta keulalle hyvin osunut Ville Larinto 40:s ja hyppynsä kanssa tuskaillut Janne Ahonen 48:s.

"Hyppy on lähellä, että sikäli kohtuullisen hyvä fiilis sen kanssa", 112,5 metriä hypännyt päivän paras suomalaisurheilija sanoi kisan jälkeen.

Aalto tietää, mitä jatkossa pitää tehdä, jotta pistepussi maailmancupissa aukeaa.

"Asennon pitää pysyä vakaana ponnistukseen asti."

Kisan voiton sunnuntaina vei maailmancupin kokonaiskisan kärkipaikalle noussut Itävallan Stefan Kraft ennen saksalaiskaksikkoa Andreas Wellinger - Markus Eisenbichler.

Sunnuntaina hypättiin myös Continental Cupia Puolan Zakopanessa. Janne Korhonen karsiutui toiselta kierrokselta äärimmäisen niukasti oltuaan 31:s. Juho Ojala loikkasi talven 28:nnessa kisassa 44:nneksi ja Andreas Alamommo 46:nneksi.

Voiton otti Itävallan Clemens Aigner ennen maanmiestään Maximilian Steineria ja Saksan Constantin Schmidia.

Linkit:
Maailmancupin kisan tulokset
Maailmancupin pistetilanne

Continental Cupin kisan tulokset
Continental Cupin pistetilanne

Kuvassa Antti Aalto. (SHL / Teemu Moisio)