Uutisen päiväys

20.12.2015← Takaisin

Suomalaiset jäivät tyhjin käsin Sveitsissä

Suomalaisten hankala viikonloppu mäkihypyn maailmancupissa Sveitsin Engelbergissä jatkui sunnuntaina. Sekä Ville Larinto että Lauri Asikainen jäivät HS137-mäen kisassa pisteittä.

Larinnon loppusijoitukseksi tuli 36 hypyllä, joka kantoi 120,0 metriä. Suomalaisurheilija paransi lauantaista sijoitustaan varsin selkeästi, sillä viikonlopun ensimmäisessä kilpailussa Larinto oli 49:s.

"Olihan tuo parempaa kuin eilen. Vielä pitää parantaa, mutta ei tässä tarvitse masentua."

"Ponnistus oli harmittavan myöhässä, se ei osunut kohdalleen", suomalainen pohti.

Lauri Asikainen puolestaan ponkaisi 118,0 metriä, joka riitti 41:nnelle sijalle. Perjantaina Asikaisen urakka tyssäsi karsintaan.

"Hyppy näytti olevan vähän heikolla mallilla. Tuo tekeminen ei riitä näissä skaboissa".

Kuusamon Erä-Veikkojen kilpailija jääkin hiomaan hyppyään Engelbergiin.

"Jään tänne harjoittelemaan hyppäämistä. Mäkeen ei ole päässyt kuin virallisissa harjoituksissa ja kisoissa".

Suomen kolmas edustaja Harri Olli jäi sekä perjantaina että sunnuntaina karsintaan. Valitettavan laihojen tulosten myötä yksikään sinivalkoinen mäkikotka ei yltänyt pisteille Engelbergissä.

Viikonlopun toisen kilpailun voittoon ponkaisi lauantaiseen tapaan Slovenian Peter Prevc. Toiseksi sijoittui itävaltalainen Michael Hayböck ja kolmanneksi Norjan Kenneth Gangnes.

Maailmancupin kolmen kärjen muodostavat ykkösenä oleva Prevc, kakkospaikkaa miehittävä Saksan Severin Freund ja kolmossijan Gangnes.

Mäkihyppykausi jatkuu joulun pyhien jälkeen Keski-Euroopan mäkiviikon ensimmäisellä kilpailulla. Oberstdorfin karsinta on ohjelmassa vuoden viimeisenä maanantaina, ja kisa seuraavana päivänä.

Tulokset