Uutisen päiväys

30.9.2018← Takaisin

Suomalaiset eivät yltäneet toiselle kierrokselle kesä-GP:llä - koekierros lupaili parempaa

Jarkko Määttä ja Antti Aalto eivät onnistuneet koekierroksen tavoin Hinzenbachin kesä-GP-kilpailussa. Koekierroksen hypyt lupailivat pääsyä toiselle kierrokselle.

Koekierroksella Määttä liiteli 85,5 metriin, mutta kisakierroksen hyppy kantoi vain 80,5 metriä.

"Karsinnan jälkeen piti asentoa muuttaa tälle päivälle. Asento kyllä muuttui hyvin, mutta siitä ei saanut tehtyä oikeanlaista työtä keulan päällä, niin se vei tarvittavat metrit pois", Määttä kommentoi.

Antti Aallon kilpailu päättyi hylkäykseen liian suuren puvun vuoksi. Muutoinkin Aallolla oli tänään vaikeuksia.

"Ei kyllä menny mihinkään. Vielä kaarteella ajautuu eteen ja ponnistuksen rytmi ei ole hyvä", mietti Aalto.

Kesä-GP-sarjan viimeiset osakilpailut hypätään Klingenthalissa. Suomalaisista Saksassa kilpailevat Julia Kykkänen, Antti Aalto ja Jarkko Määttä.

Viikonloppuna hypättiin myös Continental Cupia Klingenthalissa. Lauantaisen kisan onnistuja oli Andreas Alamommo sijoittuen 21:nneksi. Alamommon sijoitus sunnuntaina oli 41. Eetu Nousiainen ja Niko Kytösaho eivät yltäneet toiselle kierrokselle viikonlopun aikana.

Continental Cupin kesäsarja päättyi tänään sunnuntaina.


Jarkko Määtän kommentit
Antti Aallon kommentit

Kesä-GP:n tulokset kokonaisuudessaan

Continental Cup 29.9.2018
Continental Cup 30.9.2018

Continental Cupin kokonaistulokset

Kuva: Lisa Gode (Andreas Alamommo)