Uutisen päiväys

21.12.2019← Takaisin

Suomalaiset eivät yltäneet toiselle kierrokselle Engelbergissä

Mäkihypyn maailmancup jatkui tänään Sveitsin Engelbergissä. Päivä avattiin karsintakilpailulla, joka jouduttiin siirtämään perjantailta lauantaille myrskyisän tuulen takia. Karsinnasta tiensä kilpailuun selvittivät Niko Kytösaho ja Antti Aalto. Arttu Pohjola karsiutui kilpailusta.

Suomalaisten hypyt eivät riittäneet tänään toiselle kierrokselle. Niko Kytösaho oli päivän parhaana suomalaisena sijalla 45. Kytösahon hyppy kantoi kilpailukierroksella 115 metriä. Antti Aalto ponnisti lähes samoille metreille ja oli 47:s.

114 metriä hypännyt Aalto koki päivän olleen vaikea, onnistunutta hyppyä ei suomalaisurheilijalta tänään nähty.

"Tänään ei onnistunut mikään hyppy. Ei lähtenyt puhtaasti työntämään paikaltaan siitä hyvästä asennosta. Haki painetta ja sitten vasta lähti liike, ei tuottanut toivottua lopputulosta", totesi Aalto.

Päivän kilpailun voitti Kamil Stoch. Toiseksi sijoittui Stefan Kraft ja kolmannen paikan vei nimiinsä Karl Geiger.

Engelbergissä jatketaan huomenna toisella henkilökohtaisella kilpailulla klo 16 Suomen aikaa. Kilpailuun karsitaan 50 parasta urheilijaa klo 14:30 alkaen.

Tulokset

Kommentteja SoundCloudissa

Kuva: SHL / Jesse Väänänen