Uutisen päiväys

6.2.2014← Takaisin

SHL: Mäkihyppy/yhdistetty nimesi työryhmän valmentajahakuun

    Suomen Hiihtoliiton mäkihypyn ja yhdistetyn lajien johtoryhmä on kokouksessaan päättänyt asettaa työryhmän valmistelemaan molempien lajien päävalmentajien hakuun liittyviä toimenpiteitä. Työryhmään nimettiin puheenjohtajaksi Pasi Sajasalo ja jäseniksi Jyri Pelkonen, Eero Kuusinen, Mika Kojonkoski sekä SHL:n toiminnanjohtaja Mika Kulmala. Työryhmän tehtävänä on suunnitella ja valmistella molempien lajien päävalmentajien sekä mahdollisen lajijohtajan toimenkuvat ja tehtävät Hiihtoliiton organisaatiossa sekä aloittaa rekrytointiprosessi.

    ”Käytännön toimenpiteet aloitetaan Sotshin Olympialaisten jälkeen ja erityisesti lajijohtajan tehtävää sekä yhteistä aikataulua suunnitellaan yhdessä maastohiihdon kanssa. Tavoitteena on, että uudet henkilöt aloittavat työssään kesäkuun alussa ja sopimukset pyritään tekemään olympiadin mittaisiksi”, toteaa toiminnanjohtaja Kulmala.

    Suomen Hiihtoliiton hallitus päätti joulukuussa pohjoismaisten lajien valmentajarekrytoinnista ja työryhmien asettamisesta.