Uutisen päiväys

3.2.2013← Takaisin

Schlierenzauer otti toisen voiton Harrachovissa, Muotka 35:s

    Harrachovin toinen kisa käytiin vaikeissa olosuhteissa. Toisen kisan hypyt jäivät yleisesti suhteellisen lyhyiksi puuskittaisen tuulen takia. Kisassa vietiin läpi ainoastaan yksi hyppykierros. Tämän lisäksi hyppääjät joutuivat useasti poistumaan lähtöpuomilta kisan aikana.

    Schlierenzauer otti sunnuntaina toisen voiton 197,5 metriä kantaneella hypyllään. Schlierenzauerilla oli ensimmäisen kierroksen jälkeen parhaat pisteet ja hänet julistettiin voittajaksi kilpailun johdon päätöksen jälkeen jättää kisa yhteen hyppykierrokseen vaikeiden tuuliolosuhteiden takia.

    Toiseksi kisassa kotiyleisön edessä sijoittui Tshekin Jan Matura. Kolmanneksi hyppäsi Slovenian Jurij Tepes.

    Olli Muotkan sijoitus sunnuntain toisessa kisassa oli 35:s.

    ”Hyppääminen on parempaan suuntaan menossa. Viimeinen rentous vielä pitäisi saada hyppyihin mukaan, niin hypyt alkaisivat toimimaan huonommissakin olosuhteissa. Rentouden kautta hyppyihin saataisiin varmuutta”, kertoi valmentaja Pekka Kytösaho.

    ”Ollin hyppääminen oli suht samaa kuin aamullakin. Hypyn aikana tuuli oli aika hankala ja kun sivusta ja takaa tulee niin silloin on vaikeuksia päästä mihinkään. Keli oli tänään vaikea ja onneksi kaikki miehet saatiin ehjänä alas”, jatkoi Kytösaho.

    Kisan tulokset kokonaisuudessaan: http://www.fis-ski.com/uk/604/1228.html?cal_suchsector=JP&event_id=31906