Uutisen päiväys

17.11.2012← Takaisin

Ryynänen ja Happonen ottivat itselleen kultaa ensilumen kisoissa

    Ensilumen kisat Rovaniemen Ounasvaaralla sujuivat sumuisen sateisessa säässä. Hyppyrimäki ja ladut olivat silti hyvässä kunnossa.

    Yhdistetyn kisassa Janne Ryynänen ja Ilkka Herola ottivat itselleen kaksoisvoiton ennen kolmanneksi sijoittunutta Viron Kail Pihoa.

    ”Kausi on nyt avattu. Tämän päivän kisat toimivat hyvänä katsastuskilpailuna. Tänään teimme valinnat myös Lillehammeria ajatellen”, päivän kisaa kommentoi yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen.

    Suomea maailman cupin avauksessa kolmella kisapaikalla edustavat Janne Ryynänen, Ilkka Herola sekä Mikke Leinonen.

    Mäkihypyn erikoismäen kisassa voiton vei Janne Happonen , toiseksi hyppäsi Lauri Asikainen ja kolmannen sijan itselleen nappasi virolainen Kaarel Nurmsalu.

    Ennemminkin ison mäen miehenä tunnettu Janne Happonen oli tyytyväinen erikoismäen kisaan.

    ”Tämä oli hyvä päivä.”

    ”Lauantain kisa oli hyvä. Happonen hyppäsi tänään mallikkaasti. Molemmat suoritukset olivat teknillisesti puhtaita. Tästä on hyvä lähteä kansainvälisiin kisoihin hakemaan varmuutta tekemiseen” kommentoi päävalmentaja Pekka Niemelä.

    Iloisen yllätyksen päivään tarjosi nuori tulokas Lauri Asikainen. Maajoukkuetoimintaan nostettu Asikainen on antanut hyviä näyttöjä pitkin kesää. Päämäärätietoisen Asikaisen tulokset on huomioitu myös valmennusjohdossa.

    Lauantaina valmennusjohto teki päätöksensä  Suomen maajoukkueessa hyppäävistä urheilijoista Lillehammerin kisoissa. Torstaina Norjaan suuntaavat Janne Happonen, Lauri Asikainen sekä Sami Niemi.

    ”Lillehammeriin lähdemme maltillisilla tavoitteilla ja positiivisella mielellä”, kommentoi Niemelä.

    Samalla julkistettiin Rukalla hypättävän maailmancup kisan urheilijat. Mukana kisoissa on maajoukkue: Janne Happonen, Lauri Asikainen, Sami Niemi ja Ville Larinto. Ja kansallinen ryhmä: Jarkko Määttä, Olli Muotka, Mika Kulmala ja Ossi-Pekka Valta.