Uutisen päiväys

22.12.2018← Takaisin

Ramsaussa lähdettiin ladulle varakilpailun tuloksilla – Ilkka Herola parhaana suomalaisena 15:s

Yhdistetyn maailmancup jatkui tänään Itävallan Ramsaussa. Kilpailun mäkiosuus jouduttiin perumaan kilpailun loppuvaiheilla, kun kahta viimeistä kilpailijaa ei enää vaikeiden olosuhteiden takia saatu alas mäkitornista. Perjantain varakilpailun tulokset tulivat voimaan ja suomalaiset joutuivat ladulle kaukaa kärjestä.

lkka Herola vastasi päivän parhaasta suomalaisijoituksesta, ollessaan 15:s. Herola onnistui mäkiosuudella ja ennen kilpailun peruuntumista Herola oli kilpailun kahdeksantena, vain noin 35 sekuntia kärjestä. Mäkikisan perumisen takia vasta sijalta 32 hiihto-osuudelle lähtenyt Herola koki kilpailun vaikeaksi.

”Aika vaikea oli henkisesti lähteä hiihtämään, eikä sekään hiihto mikään kummoinen ollut. Kilpailun 11. nopein hiihtoaika, ei hirveästi herätä hurraahuutoja”, kommentoi Herola.

Suomalaisista myös Eero Hirvonen hiihti maailmancupin pisteille. Hirvonen lähti ladulle sijalta 48 ja kilpailun nopein hiihtoaika nosti urheilijan sijalle 24.

”On ollut vaikeaa Ramsaussa, en ole saanut täällä juonen päästä kiinni. Hyvät kotona hypätyt hypyt eivät ole siirtyneet tänne mäkeen. Hiihtoon pitää tottakai olla tyytyväinen”, kommentoi Hirvonen.

Leevi Mutru oli kilpailun 36:s, Arttu Mäkiaho 38:s ja Otto Niittykoski 49:s. Kilpailun voitti Norjan Jarl Magnus Riiber.

Tulokset kokonaisuudessaan

Kommentteja Soundcloudissa
Ilkka Herola
Eero Hirvonen
Leevi Mutru
Otto Niittykoski
Mäkivalmentaja Jarkko Saapunki

Kuva: Romina Eggert