Uutisen päiväys

20.9.2016← Takaisin

Psyykkinen valmentaja vahvistaa yhdistetyn maajoukkuetta

Yhdistetyn maajoukkue harjoittelee parasta aikaa tulevissa MM-kisamaisemissa Lahdessa. Joukkue majoittuu Vierumäellä tulevien MM-kisojen kisakylässä ja adaptoituu MM-kisojen aikaiseen aikatauluun.

"Hyppääminen on leirin pääteema. Adaptoidutaan MM-kisoihin sillä tavalla, että ollaan Vierumäellä yötä, missä ollaan myös MM-kisojen aikaan. Sama kilpailumatka ja valmistautumisrutiini, hypätään yksi mäkiharjoitus per päivä”, yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen valottaa.

Maajoukkueen taustatiimi on kasvanut kesän aikana ja matkassa on nyt mukana psyykkinen valmentaja Terhi Lehtoviita. Kukkosen mukaan hänen rooli on luonnollisesti tärkeä.

"Meillä on Terhi Lehtoviita mukana, mikä myös auttaa valmistautumisen ja kilpailutilanteeseen keskittymisen kanssa. Tällä leirillä panostetaan siihen hyvin voimakkaasti."

Lehtoviita on vahvasti joukkueen mukana. Hänen työssään vuorovaikutus joukkueen eri jäsenten kanssa on tiivistä.

"Olen osa valmennustiimiä, päävalmentajan alla. Hänen ohjeiden ja toiveiden mukaan toimin, joka tarkoittaa sitä, että seuraan harjoittelua. Annan harjoituksiin jotain pieniä tehtäviä sekä harjoituksista palautetta urheilijoille. Pidän joukkueelle ja valmentajille myös treenejä, joissa käsitellään esimerkiksi jännityksen hallintaa", Lehtoviita kertoo.

"Tapaan urheilijoita henkilökohtaisissa keskusteluissa. Käydään urheilijan tilannetta läpi ja mietitään, miten psyykkinen valmentautuminen urheilijan kohdalla toimii ja voinko tuoda jotain siihen. Seuraan myös valmentajia ja sparraillaan toinen toisiaan harjoituksen jälkeen", hän jatkaa.

Hiihtovauhti kunnossa kesäkisoissa - hyppääminen jätti toivomisen varaa
Yhdistetyn kesä-GP-kiertue kilpailtiin elo-syyskuun taitteessa Saksassa ja Itävallassa. Kukkosen mukaan etenkin hiihdossa suomalaiset ovat ottaneet harppauksia laajalla rintamalla.

"Positiivinen viesti oli se, että hiihtovauhti on kasvanut, ainakin näin kesäolosuhteissa aika reilustikin koko porukalla. Osa palapelin palasista on asettumassa paikoilleen."

Viiden kisan kiertueella neljästä suomalaisesta pisteille ylsi kolmikko Ilkka Herola, Eero Hirvonen ja Matti Herola. Pistesijojen kartuttaminen useamman urheilijan toimesta oli Kukkosen mieleen, vaikka hyppääminen jätti kesäkisoissa toivomisen varaa.

"Kärkitavoite on ollut se, että Ilkan rinnalle saataisiin kilpailukykyinen urheilija, joka pystyy top-10-paikoista kilpailemaan. Eero näytti, että parhaimmillaan hän on potentiaalinen kilpailija sinne jopa maailmancupissa."

"Tuloksellisesti, kun ajatellaan koko joukkuetta, kesä-GP ei tyydyttänyt. Etenkin kisatilanteessa hyppäämisen kanssa meillä oli vaikeuksia. Poikien psyyke kisatilanteessa ei vielä kestänyt. He eivät pystyneet tekemään samanlaisia hyppyjä kuin harjoituksissa."

Lehtoviidan panoksen mukaantulo on yksi niistä palasista, joiden avulla joukkue pyrkii varmistamaan parhaan mahdollisen valmistautumisen koti-MM-kisoihin.

www.hiihtoliitto.fi

Facebook
Twitter @ncteamfinland
Instagram @ncteamfinland
#ncteamfinland
Soundcloud

LUMISPORT TV (YouTube)