Uutisen päiväys

22.11.2019← Takaisin

Ounasvaaralla kilpaillaan SM-mitaleista - Rautionaho ja Karhumaa mielissään kansainvälisestä kauden avauskisasta

Mäkihypyn ja yhdistetyn talven kilpailukauden avaavat SM-kisat palaavat Ounasvaaralle tauon jälkeen. Viikonloppuna panoksena ovat SM-mitalit, mutta samalla maajoukkueurheilijat pääsevät mittaamaan kuntoaan kansainvälisessä seurassa.

Viikonlopun aikana Ounasvaaran mäkihypyn ja yhdistetyn kisoihin osallistuu 115 urheilijaa, joista noin puolet Suomesta. SM-mitaleista kilpailla mäkihypyn ja yhdistetyn yleisissä sarjoissa. Alle 18-vuotiaat avaavat kilpailukautensa mäkihypyssä Veikkaus Cupin osakilpailuilla. Erikoismäen kilpailussa on mukana myös nilkkavammasta toipuva maajoukkueen viime kauden kärkinimi Antti Aalto.

Ounasvaaran Hiihtoseuran mäkihypyn ja yhdistetyn jaosto on tehnyt reilun vuoden ajan työtä mäkihypyn yhdistetyn toiminnan kehittämiseksi. Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Juhani Huhtalalla on ollut suuri rooli, kootessaan yhteen talkoojoukkoa tulevaan kilpailuviikonloppuun, mutta myös mäkihypyn ja yhdistetyn uudella ladulla Rovaniemellä.

"Tavoitteena on ollut aktivoida ja herättää mäkitoimintaa uudella otteella. Pitkän aikavälin suunnitelma tehtiin vuosi sitten ja nyt olemme pystyneet luomaan olosuhteet ja niiden kunnossapidon, monilajisen urheilukoulun sekä lisäämään harrastajia mäkipuolella. Kaikki on syntynyt yhteistyöllä", kertoo Huhtala, joka on silmin nähden iloinen arvokisaviikonlopun toteutumisesta Ounasvaaralla.

Olosuhteita ja kehitystyötä ovat olleet luomassa Rovaniemen kaupunki, SantaSport, Suomen Hiihtoliitto sekä Ounasvaaran Hiihtoseura.

Rautionaho ja Karhumaa taklaavat hyppäämisen haasteita kauden avauksessa

Ounasvaaran kotikisoista on mielissään myös maajoukkuehyppääjä Jenny Rautionaho. Rautionaho avaa kilpailukautensa kotimäessään, jossa on päässyt hyppäämään lumelle jo lähes kymmenen harjoitusta. Viikonloppuna Rautionaho kilpailee kansainvälisessä seurassa.

"Kotimäessä on ollut hieno treenata. Seuraa olen saanut ulkomaalaisista, kun Italian joukkue ja muun muassa Japanin Sara Takanashi ovat olleet treeniseurana. Viikonlopusta on tulossa tosi kiva, kun samaan aikaan myös hiihdon urheilijat ovat täällä ja tietysti ulkomaalaisia mukana kisaamassa", Rautionaho miettii.

Rautionaholla on takana ehjä ja kokonaisuudessan erinomainen harjoituskausi. Useamman kauden polvivamman vuoksi sivussa ollut Rautionaho luottaa nyt kesän kehitykseen, vaikka siirtyminen lumelle olikin haastava.

"Voima, liikkuvuus ja monet ominaisuudet ovat menneet eteenpäin testien perusteella. Hyppy on kehittynyt, vaikka alkutalvesta pientä tekniikkahaastetta onkin ollut. Lihakset eivät aktivoidu hypyssä oikein ja se lähtee hieman kylkimyyryä. Jokainen treeni on vienyt hyppyä kuitenkin parempaan suuntaan ja hyvillä mielin avaan kisakauden", kertoo Rautionaho, joka ollee mukana myös Lillehammerissa naisten maailmancupavauksessa.

Yhdistetyn a-maajoukkueryhmään loppukesästä nostettu nuori Wille Karhumaa on torstaina siirtynyt Rukan viimeistelyleiriltä Rovaniemelle valmistautumaan sunnuntaiseen SM-kisaan. Rukan leirin ehjät harjoitukset niin mäessä kuin hiihdossakin viimeistelivät Karhumaan kisakuntoa.

"Hiihdossa takana on ehjin harjoituskausi koskaan ja hypyn osaltakin eteenpäin on menty. Lumelle siirtyminen oli mäessä vähän vaikeaa, kun oli uutta varustetta alla. Viikonlopun kisassa yritetään tietystä mäessä parasta, jotta pääsee hyödyntämään takataskussa olevat iskunpaikat kotiladuilla", kertoo Karhumaa.

Nousua a-maajoukkuerinkiin 19-vuotias Wille Karhumaa pitää urallaan erinomaisena mahdollisuutena. Selkeä ja säännöllinen harjoitusrytmi, analyyttinen ote ja tukipalvelut sekä ravinto- että psyykkisen valmennuksen puolella ovat olleet tervetulleita asioita Karhumaalle.

"Vaikka harjoitusmäärä on ollut kova, ei ylikuomituksesta ole ollut pelkoa. Harjoituksiin ja palautumiseen pureudutaan ja kokonaiskuormaa seurataan tarkasti. Stressimäärä on minimaalinen edellisvuosiin verrattuna", pohtii Karhumaa, joka kehuu joukkueen henkeä ylistää Ilkka Herolaa maailman kärkivauhdin pitäjänä.

Rovaniemen SM-kilpailut televisioidaan Ylen kanavilla.

SM-kilpailujen ohjelma

Osallistujalistat

Maastohiihdon Suomen Cup -kisan ennakon voi lukea täältä.

KUVA: Jerry Saarikangas.
Kuvassa Jenny Rautionaho Ounasvaaralla.