Uutisen päiväys

4.3.2011← Takaisin

OSLO 2011: Yhdistetyn suurmäen kilpailussa samat mitalistit kuin normaalimäessä

    Itävallan Mario Stecher kepitti Saksan Tino Edelmannin loppukirissä myös suurmäen maailmanmestaruustaistossa. Magnus Moan ankkuroi Norjan pronssille. Suomella ei ollut joukkuetta päivän kilpailussa.

    Yhdistetyn voimasuhteet pysyivät maittain mitattuna ennallaan suurmäessä. HS 134-mäessä hypätyn mäkiosuuden jälkeen kärjessä oli odotetusti Ranska, jota seurasivat hyvistä iskuasemista liikkeelle päässeet Saksa (+ 0.32), Itävalta (+ 0.39) ja Norja (+ 0.54). Vahvin ensimmäisellä viiden kilometrin hiihto-osuudella oli Norjan Mikko Kokslien, joka nosti Norjan toiseksi ohi Saksan ja Itävallan Ranskan pitäessä vielä piikkipaikkaa.

    Toisen osuuden puolivälin jälkeen Ranskan Maxime Laheurte ajettiin kiinni ja kärjessä hiihtivät osuuden lopussa Itävallan David Kreiner ja Saksan Björn Kircheisen Norjan Jan Schmidinkin tipahdettua kelkasta. Ratkaisun makua olikin ilmassa jo kolmannella osuudella, kun Itävallan Felix Gottwald ja Saksan Eric Frenzel viilettivät ladulla noin puoli minuuttia Norjaa edellä ja Ranska puolestaan jäi ratkaisevasti Norjan kyydistä.

    Lopullinen voittotaisto nähtiin kuitenkin jälleen vasta loppusuoralla, jossa Tino Edelmann joutui tunnustamaan toistamiseen Mario Stecherin vahvemmaksi ja Itävalta kuittasi kullan 0,1 sekunnin erolla ennen Saksaa. Kun pronssille lasketteli Norjan joukkue Magnus Moanin ankkuroimana, oli mitalikolmikko täysin sama kuin normaalimäessä. Norja jäi Itävallasta lopulta 40,6 sekunnin päähän. Mäkiosuuden jälkeen johtanut Ranska oli lopputuloksissa neljäs.

    Suomella ei ollut joukkuetta mukana kilpailussa.

     

    Tuloskooste:
    Yhdistetyn MM
    4.3.2011 Oslo (NOR) HS 134/ 4x5 km

    1) Itävalta 47.12,3
    2) Saksa + 0,1
    3) Norja + 40,6

    Tulokset ja kalenteritiedot: www.fis-ski.com
    Kisasivut: www.oslo2011.no