Uutisen päiväys

3.2.2015← Takaisin

Nousukuntoiset mäkihyppääjät tavoittelevat onnistumisia nuorten MM-kilpailuissa

    Suomen mäkihyppääjät odottavat mielenkiinnolla Kazakstanin Almatyssa torstaina henkilökohtaisella kilpailulla alkavia nuorten MM-kilpailuja. Suomalaisviisikolla kaikki on kunnossa.

    ”Pojat ovat kaikki terveenä ja hyvässä kunnossa. He ovat kaikki valmistautuneet hyvin ja nousukunnossa. Olisin tyytyväinen jos kaikki onnistuisivat hyppäämään omalla tasollaan ja saisimme kaikki finaalikierrokselle. Uskon poikien onnistuneilla suorituksillaan pystyvän jopa hätyyttelemään jopa maailmancupin kisoissakin menestyneitä Philip Sjöeniä ja Johan Forwangia”, Jukka Ylipulli sanoo.

    Eetu Nousiainen sai lauantaina Puijolla katsastuskilpailun hypyistään hyvän fiiliksen.

    ”Lähdetään niillä fiiliksillä kilpailuihin katsomaan, mihin taso tällä hetkellä riittää. Tänään (tiistaina) koitetaan saada mäestä juju kiinni, ja sen jälkeen ruvetaan vasta hyppäämään”, Nousiainen suunnitteli hymyillen.

    Nuorukainen on 17-vuotiaana nuorten MM-ensikertalainen, joten tavoitteiden asettelu on haastavaa.

    ”Tulostavoitteita en osaa vielä sanoa, koska vasta ensikertalainen kisoissa, mutta kyllä 30 parhaan joukkoon ainakin pitäisi yrittää”, hän sanoo.

    Hyvä tilanne ennakkoon on myös Juho Ojalalla, joka oli toissa vuonna Liberecissä nuorten MM-mäessä 16:s.

    ”Tavoitteena on parantaa siitä”, Ojala sanoi.

    Suomen joukkue:

    Antti Aalto, Kiteen Urheilijat
    Andreas Alamommo, Ounasvaaran Hiihtoseura
    Eetu Nousiainen, Puijon Hiihtoseura
    Juho Ojala, Kuusamon Erä-Veikot
    Santeri Ylitapio, Ounasvaaran Hiihtoseura

    Valmentaja: Jukka Ylipulli

    Ohjelma (ajat Suomen aikaa):

    5.2. klo 14 Henkilökohtainen kilpailu HS106-mäessä
    7.2. klo 14 Joukkuekilpailu HS106-mäessä

    Kisasivut: almatyjwsc2015.com/