Uutisen päiväys

25.2.2012← Takaisin

Norjalle nuorten MM-kultaa joukkuemäessä Suomi 8.

    Pohjoismaisten lajien nuorten MM-kilpailuissa Turkin Erzerumissa hypättiin lauantaina 25.2.2012 joukkuemäki(HS 108). Kultaa kilpailussa voitti Norjan joukkue, hopeaa Puola ja pronssia Itävalta. Suomen joukkue sijoittui kilpailussa 7:nneksi.

    Pohjoismaisten lajien nuorten MM-kilpailuissa Turkin Erzerumissa hypättiin lauantaina 25.2.2012 joukkuemäki(HS 108). Kultaa kilpailussa voitti Norjan joukkue, hopeaa Puola ja pronssia Itävalta. Suomen joukkue, Miika Ylipulli, Juho Ojala, Sebastian Klinga, Jarkko Määttä, sijoittui kilpailussa 7:nneksi.

    Suomen MM-mäkijoukkueen valmentaja Jukka Ylipulli totesi joukkueella olleen huonoa tuuria olosuhteissa, mutta nuorella joukkueella vielä hyppäämisen tasokin vaihtelee.
    - Tuulikelit vaihteli paljon ja oli huonoa tuuria niissä. Meidän joukkue ei hypännyt omalla tasollaan, tuli alisuorittamisia. Henkilökohtaisessa kisassa tuli parempia onnistumisia nuorelta joukkueeltamme, jokaiselta hyviä yksittäisiä väläytyksiä, mutta tason säilyttäminen on vielä vaikeaa, kertoi Ylipulli.

    Kovatasoinen MM-kisa oli tiedossa ennakkoon. Nuorille mäkikotkille kertyi paljon arvokasta kokemusta reissusta.
    - Tänne reissuun lähtiessä oli tiedossa, että taso on kovempi kuin koskaan. Meillä on nuori joukkue, jolla ei vielä ole riittävästi varmuutta ja rutiinia. Tarvitaan perustekemistä lisää, totesi Ylipulli.

    Tuloskooste
    FIS pohjoismaisten lajien nuorten MM-kilpailut 2012 Erzerum TUR
    25.2.2012 Mäkihyppy HS 108, joukkuekilpailu
    1. Norja (Espen Roee, Mats S Berggaard, Simen Grimsrud, Philip Sjoen) 988.5
    2. Puola 985.5
    3. Itävalta 960.0
    7. Suomi (Miika Ylipulli, Juho Ojala, Sebastian Klinga, Jarkko Määttä)797.0

    Tulokset www.fis-ski.com