Uutisen päiväys

12.11.2013← Takaisin

Mäkiurheilijoita Urheilun Taustapeilissä - Urheilun Taustapeili: Janne Ahonen luottaa yhä taikavoimaan

    Kuuntele Yle Puheelta: http://areena.yle.fi/radio/2054214

    Mäkihypyn huipulle paluuta tekevä Janne Ahonen myöntää olevansa taikauskoinen. Tuttu rituaali toistui jo kesällä ja ilman sitä Ahonen ei olisi uskaltanut mäkiin palata.

    - Onnea tuova neliapila monon pohjalle löytyi jälleen. Ennen viimeistä kesän GP-kisaa muistin, että se pitää käydä hakemassa jotta ehtii, Ahonen taustoittaa.

    Tästä ja muista comebackiinsä liittyvistä ajatuksista Ahonen kertoo maanantaina Urheilun Taustapeilissä Radio Suomessa.

    - Siinä jutussa on myös huumoria mukana, että apila pitää siellä monossa olla. En kuitenkaan uskaltaisi lähteä kokeilemaan ilman sitä apilaa.

    Taustapeilissa Ahosen paluusta kertoo myös manageri Jukka Härkönen. Hän toteaa, ettei tiennyt Ahosen paluusta juurikaan ennen tammikuun virallista ilmoitusta.

    - Varmaan taas tyypillisellä satiirisella tekstiviestillään ilmoitti, että taitaa tehdä paluun, muistelee Härkönen.

    Manageri kuvaa Ahosen paluun aikaan saamaa mediamylläkkää valtavaksi.

    - Kotimaasta on tullut Klingenthalin kesäkiertueen päätöskisan jälkeen nelisenkymmentä haastattelupyyntöä.

    - Saksalainen Die Welt teki jo juttunsa. Lisäksi Itävallasta  on tullut pyyntö yhteen suosituimpaan talk show -ohjelmaan sikäläisten kilpakumppaneiden rinnalle.

    Myös naisten mäkihyppy puhuttaa

    Mäkihypyn tilannetta Urheilun Taustapeilissa päivittää  osaltaan myös olympialaisiin tähtäävä naisten ykkösnimi Julia Kykkänen.

    - Joka kausi on kiivetty lähemmäksi kärkeä. Nyt pyritään samaan ja ennen kaikkea tasaisuuteen, ettei tulisi floppikisoja.

    Janne Ahosen ura huipulla alkoi lähes 20 vuotta sitten. Viiden mäkiviikon voiton lisäksi palkintokaappiin on kertynyt 19 aikuisten arvokisamitalia.

    Alkuvuosina ajatus naisten mäkihypystä tuntui vieraalta.

    - Ei sitä silloin osannut ajatella. Kun ensimmäisiä naisten kisoja alkoi tulla, niin se tuntui vähän hullulta. Tänä päivänä parhaat naiset hyppäävät jo huikeitakin hyppyjä kilpailuissa.

    Julia Kykkänen saavutti kolmessa viimeisessä kesäkisassa paikan kärkikymmenikössä.  Ahosen paluu on hänelle kova juttu.

    - Onhan Ahonen aina ollut oma idoli. Janne taitaa olla sellainen, että kun hän tekee sitä omaa juttuaan, niin samalla potkii muita eteenpäin.

    Urheilun Taustapeli Radio Suomessa ma klo 17.30. Uusinnat  Yle Puhe ti klo 10.03 ja Radio Suomi to klo 23.03.

    URHEILURADION OHJELMA:

    ma 11.11. Yle Radio Suomi Urheilun Taustapeili  klo 17.30 - 18.00
    * Janne Ahonen, Julia Kykkänen, Jukka Härkönen

    ma 18.11 Yle Radio Suomi Urheilun Taustapeili klo 17.30 - 18.00
    * Petter Kukkonen ja pienesti Hannu Manninen

    ke 11.12 Yle Puhe Olympiaradio klo 18.03-18.30
    * Janne Happonen, Ville Larinto ja Lauri Asikainen

    ke 18.12. Yle Puhe Olympiaradio klo 18.03-18.30
    * Eetu Vähäsöyrinki ja Ilkka Herola

    Teksti: YLE