Uutisen päiväys

3.5.2019← Takaisin

Mäkihypyn maajoukkueet nimetty - ranskalainen Frederic Zoz vahvistaa valmennustiimiä

Mäkihyppymaajoukkue keräsi kaudella 2018/2019 yhteensä 500 maailmancupin pistettä, jotka olivat pääosin Antti Aallon ja Julia Kykkäsen ansaitsemia. Antti Aalto hyppää seuraavankin kauden mäkihyppymaajoukkueen keulakuvana. Joukkueen tavoitteena on nostaa kokonaistasoa jälleen portaan verran ylöspäin, jatkamalla edelliskauden ideologian vahvistamista.

Mäkihyppymaajoukkueen päävalmentajana jatkaa vuosi sitten keväällä peräsimeen tarttunut Lauri Hakola. Tuoretta osaamista mäkimaajoukkueeseen tuo varusteista ja osin myös valmennuksesta vastaava ranskalainen Frederic Zoz, joka on aiemmin toiminut muun muassa menestyksekkään Slovenian joukkueen mäkipukuvastaavana.

Sopimus Zozin kanssa viimeistellään tulevalla viikolla, kun hän saapuu Suomeen ensimmäiselle maajoukkueleirille Kuopioon. Zoz tuo merkittävän lisävahvistuksen maajoukkueeseen, varusteiden, erityisesti mäkipukujen merkityksen korostuessa nykymäkihpyssä. Zoz on yksi maailman parhaista osaajista alalla, mutta myös kokenut valmentaja.

Lauri Hakola sekä naisten joukkueen valmennusvastaava Ossi-Pekka Valta on yhdessä muun valmennustiimin kanssa nimennyt maajoukkueen, jossa A-maajoukkueessa harjoittelee neljä urheilijaa. Haastajaryhmässä harjoittelee kymmenen urheilijaa, joista neljä nuorten MM-ikäistä. Naisia joukkueessa on kolme. Mäkihyppymaajoukkueen pääharjoittelukeskuksena toimii Kuopio. Toinen keskeinen harjoituskeskus on Lahdessa, joka on usean urheilijan kotipesä ja myös maajoukkueen tärkeä leirityspaikka.

Tulevalla kaudella maajoukkue jatkaa ”maailman paras harjoittelu” -kokonaisuuden rakentamista. Keskittäminen, mutta myös riittävän ison joukkueen yhteisharjoittelu, on toiminnallisesti kustannustehokasta ja tervettä sisäistä kilpailua rakentavaa.

”Maajoukkueen treeniryhmään kuuluu A-maajoukkueen lisäksi haastajaryhmä, joka harjoittelee pääsääntöisesti yhdessä. Miesten osalta keskittäminen tapahtuu Kuopioon, jonne on jo rakentunut hyvä olosuhteiden, tukipalveluiden ja osaamisen verkosto joukkueen ympärille. Tavoittelemme erityisesti sitä, että urheilijoiden arki ja päivittäinen harjoittelu saadaan mahdollisimman laadukkaaksi. Kokonaisuutta rakennetaan edelleen yhteistyössä Kuopion alueen urheiluakatemian, Itä-Suomen yliopiston fysiikan laitoksen ja Vuokatin urheiluopiston kanssa. Maajoukkuetoimintaa toteutetaan Kuopion lisäksi myös muualla Suomessa ja ulkomailla”, avaa päävalmentaja Lauri Hakola kokonaisuutta.

Naisista Julia Kykkänen ei liity maajoukkuevalmennukseen, vaan valmistautuu tulevaan kauteen itsenäisesti hyvin samanlaisella suunnitelmalla kuin aiempina vuosina. Hiihtoliiton tukea Kykkänen ei saa, koska tuen saaminen edellyttää sitoutumista maajoukkuetoimintaan myös harjoituskaudella.

Naisten maajoukkueen vastuuvalmentaja Ossi-Pekka Valta on tyytyväinen naisten ja miesten toiminnan asteittaiseen integraatioon, mikä vahvistaa harjoittelukulttuuria maajoukkuetasolla ja ”valuttaa” tietotaitoa myös nuoremmille hyppääjille.

”Naisten ja miesten maajoukkueiden harjoittelun yhdistäminen tehostaa toimintaa valmennuksen, huollon ja kustannusten osalta. Urheilijoille löytyy yhteisen toiminnan ansiosta enemmän sparrausta harjoituksiin sekä yleisesti omaan tekemiseen. Välinekehitystä tehostetaan alkavalla kaudella maajoukkueen yhteisen teknikon toimesta, jolloin kehitystä saadaan sekä miesten että naisten puolella. Kesän leiritykset ovat suunniteltu pääosin niin, että leiripaikat palvelevat kaikkia”, tiivistää Valta.

Tammikuussa Lahdessa kilpaillut nuorten MM-kisat eivät tuloksellisesti vastanneet odotuksia ja samaan tapaan kuin maastohiihdossa, Hiihtoliitto tiivistää nuorten ja edustusryhmien maajoukkueharjoittelua lisäten taloudellisia resursseja erityisesti näihin ryhmiin. Edellä mainittu nuorten harjoittelun integroiminen haastajaryhmään on merkittävä muutos ja tavoitteena on resurssien tehokkaampi hyödyntäminen. 

Mäkihypyn Hopeasompa- ja yläkoululeiritysryhmät valitaan ja julkaistaan toukokuun lopussa yhdessä nuorten valmentajien kanssa.


Mäkihypyn maajoukkueet kaudelle 2019/2020

A-maajoukkue

Päävalmentaja Lauri Hakola

Aalto Antti, Kiteen Urheilijat
Alamommo Andreas, Ounasvaaran Hiihtoseura
Määttä Jarkko, Kainuun Hiihtoseura
Nousiainen Eetu, Puijon Hiihtoseura

Haastaja- ja nuorten maajoukkue

Valmentaja Kai Kovaljeff
Valmentaja Ossi-Pekka Valta

Ahonen Mico (nuoret), Lahden Hiihtoseura
Forsström Susanna, Lahden Hiihtoseura
Heikkinen Kalle, Kuusamon Erä-Veikot
Kavilo Henri, Puijon Hiihtoseura
Kytösaho Niko, Lahden Hiihtoseura
Ojala Juho, Kuusamon Erä-Veikot
Pohjola Arttu (nuoret), Lahden Hiihtoseura
Rautionaho Jenny, Ounasvaaran Hiihtoseura
Tervahartiala Julia (nuoret), Lahden Hiihtoseura
Veteläinen Jonne (nuoret), Kuusamon Erä-Veikot

Kuva: SHL/Emmi Tiira