Uutisen päiväys

17.1.2012← Takaisin

Mäkihypyn maailmancup jatkuu Zakopanessa - myös naiset kilpailevat siellä

    Mäkihypyn miesten maailmancup jatkuu tulevana viikonloppuna 20.–21.1.2012 Puolan Zakopanessa. Zakopanessa kilpaillaan kaksi henkilökohtaista kilpailua perjantaina ja lauantaina HS 134 – mäestä.
     
    Finnjumping on nimennyt seuraavat urheilijat kilpailuun: Janne Happonen, Anssi Koivuranta, Juha-Matti Ruuskanen ja Sami Heiskanen.
     
    -         Matti Hautamäki jää harjoitustauolle kotimaahaan sekä testaamaan uusia välineitä ajatellen kauden päätavoitta lentomäen MM-kilpailuita. Juha-Matti Ruuskanen ja Sami Heiskanen antoivat hyvät näytöt viime viikonloppuna Vuokatissa käydyssä kansallisessa kilpailussa. Olen tyytyväinen, että voimme antaa mahdollisuuden useille urheilijoille, toteaa päävalmentaja Pekka Niemelä.
     
    -         Lisäksi Olli Muotka ja Sami Niemi osallistuvat Continental Cup -kilpailuihin Japanin Sapporossa, joten laajalla rintamalla mennään, lisää tyytyväinen Niemelä.
     
    Kilpailuaikataulu (ajat paikallista aikaa)
    19.1.2012 Torstai
    16:00 viralliset harjoitukset HS 134 (2 kierrosta)
    18:00 karsinta
     
    20.1.2012 Perjantai
    15:30 koekierros
    16:30 ensimmäinen kilpailukierros
    toinen kilpailukierros
     
    21.1.2012 Lauantai
    15:00 karsinta
    16:30 ensimmäinen kilpailukierros
    toinen kilpailukierros
     
    Zakopanessa hypätään myös naisten mäkihypyn Continental cupin kilpailut – korvaa naisten maailmancupin kilpailun 28.–29.1. Szczyrkissä
     
    Alkuperäisen ohjelman mukaan naisten maailmancupin piti jatkua Puolan Szczyrkissä viikon tauon jälkeen 28.–29.1.2012, mutta kilpailu onkin siirretty Zakopaneen miesten maailmancupkilpailun yhteyteen ja samalla sen status on muutettu Continental cupiksi.
     
    Finnjumping on valinnut kilpailuun seuraavat urheilijat: Julia Kykkänen ja Tanja Kaverinen.  
     
    Lähetysaikataulu, miesten mäkihypyn maailmancup:
    19.1.2012       MAX     Mäkihypyn maailmancup, karsinta     18:55-20:10        SUORA  
    20.1.2012       MAX     Mäkihypyn maailmancup                    17:25-19:30        SUORA   
    21.1.2012       MAX     Mäkihypyn maailmancup                    17:25-19:45        SUORA