Uutisen päiväys

4.12.2011← Takaisin

Mäkihypyn maailmancup jatkui Lillehammerin suurmäessä

    FIS mäkihypyn maailmancup-kausi 2011-12 jatkui sunnuntaina Lillehammerin HS 138-mäessä sunnuntaina 4.12.2011. Itävallan Andreas Kofler jälleen ykkönen.

    FIS mäkihypyn maailmancup-kausi 2011-12 jatkui sunnuntaina Lillehammerin HS 138-mäessä sunnuntaina 4.12.2011.
    Lillehammerin suurmäen tuuliolot eivät hellineet aamupäivällä yhdistetyn urheilijoita. Keli ei helpottunut mäkimiehillekään ja virtaukset vaihteli reippaasta vastaisesta takatuuleen. Vaihtelevuuden vuoksi lähtölavaa vaihdeltiin 1. kierroksen aikana useasti ja ylämäen vauhdit olivat kriittiset.

    Itävallan Andreas Kofler nousi jälleen kilpailun ykköseksi viidenneltä sijalta toisen kierroksen 129 metrin hypyllään. Toisella kierroksella kilpailun pisimmän hypyn, 140,5 metriä, liiteli vahvat vastaiset saanut Norjan Andreas Bardal. Bardal nousi yhdeksänneltä sijalta hypyllään kilpailussa jaetulle 2. sijalle yhdessä Saksan Severin Freundin kanssa.

    Suomen mäkikotkien myönteiset harjoitushypyt eivät vielä siirtyneet Lillehammerin suurmäessä kilpailusuorituksiin. Matti Hautamäki oli haasteellisissa keleissä paras suomalaisista. Hautamäki taisteli itsensä toiselle kierrokselle 112,5 metriä kantaneella hypyllään. Toisen kierroksen hypylle kertyi lisää pituutta, 123 metriä. Janne Happosen ja Anssi Koivurannan hypyt takatuulessa eivät riittäneet viemään heitä toiselle kierrokselle.

    Suomen mäkijoukkueen päävalmentaja Pekka Niemelän suojatit eivät ole olleet alkukauden ”hannuhanhia” tuulirakojen osalta. Niemelän usko ei horju mäkikotkien mahdollisuuksista, parempaa on lupa odottaa.
    - Alkukausi on ollut kyllä todella ”extremeä”. Nyt yhden kisan sisällä oli valtavaa vastatuulta ja takatuulta. Koivurannan hypyt virallisissa harjoituksissa lupasi hyviä asetelmia, jopa top viiden joukkoon. Kummulla takatuuli vei kaikki mahdollisuudet, vaikka hyppy oli hyvä. Sama kohtalo oli monella muulla, jotka joutuivat niihin olosuhteisiin, esimerkiksi cupin vahvasti aloittaneella Kamil Stochilla.
    - Matti sai jo pikkuisen kiinni hypystä. Vielä ponnistus puolitoista metriä aikaisemmaksi, niin sijoitus on top kympissä, sanoi Niemelä luottavaisena.
    - Happosen Janne sortui yliyrittämiseen täällä Lillehammerissa, eikä keli ollut kyllä puolella yhtään, Niemelä arvioi kilpailuviikon lopun jälkeen.

    Tuloskooste
    FIS mäkihypyn maailmancup 2011-12
    4.12.2011 Lillehammer NOR, HS 138
    1. Andreas Kofler AUT 252.0
    2. Severin Freund GER 249.2
    2. Andreas Bardal NOR 249.2
    22. Matti Hautamäki 200.7
    43. Janne Happonen 79.7
    46. Anssi Koivuranta 74.5
    Olli Muotka karsiutui kilpailusta

    Mäkihypyn maailmancup jatkuu 9.-11.12. Harrachovissa CZE. Harrachovin HS 142-mäessä kilpaillaan perjantaina ja sunnuntaina henkilökohtainen kisa ja lauantaina kauden toinen joukkuekilpailu.

    Tulokset ja kalenteritiedot www.fis-ski.com