Uutisen päiväys

17.7.2011← Takaisin

Mäkihypyn FIS kesä Grand Prix käynnistyi Puolan Wislassa

    Mäkihypyn FIS kesä Grand Prix 2011 avauskilpailu käytiin sunnuntaina 17. heinäkuuta Puolan Wislassa. Kilpailu hypättiin HS 137-mäessä.

    Avauskilpailu käytiin vaihtelevissa tuulioloissa ja kilpailussa mukana ollut suomalaiskolmikko Anssi Koivuranta, Jarkko Määttä ja Kalle Keituri eivät harmikseen päässeet suotuisiin oloihin hyppyvuoroillaan. Kilpailun voittoon nousi ensimmäisen kierroksen jälkeen kahdeksannella sijalla ollut Itävallan Thomas Morgestern. Avauskierroksen paras, Venäjän Pavel Kareli, oli kilpailun toinen lopputuloksissa ja kolmas Itävallan Gregor Schlierenzauer. Morgesternin kilpailuhypyt kantoivat 119,5 ja 129 metriä. Suomalaiskotkien paras oli Kalle Keituri, sijoitus kisassa 31.
    Suomen joukkueen toisena valmentajana Puolan GP-kilpailuissa toimiva Ari-Pekka Nikkola oli harmissaan avauskilpailun epäonnisuudesta.
    - Haastava päivä oli näissä olosuhteissa. Kilpailu käytiin täällä siihen aikaan päivästä kun on paljon lämpövirtauksia. Koekierros venyi  osaltaan jo puoleentoista tuntiin, pohti Nikkola kilpailupäivän kulusta.
    - Toisaalta täältä tultiin hakemaan kokemusta nuorille hyppääjille, mikä on tärkeää nyt. Jarkko Määttä onnistui tekemään hyvän hypyn, mutta nuoren miehen taustalla ei ollut yhtään onnea olosuhteissa. Kalle Keituri hyppäsi tasollaan, ja vähän hyvää tuuria ja hän olisi jatkanut kisassa ja taistellut paikasta kahdenkymmenen sakkiin, totesi Nikkola.
    Mäkihypyn FIS kesä Grand Prix jatkuu keskiviikkona 20. heinäkuuta Puolassa Szczyrkin normaalimäessä.

    Tuloskooste
    Mäkihypyn FIS kesä Grand Prix 2011
    17.7.2011 Wisla POL, HS 137
    1. Thomas Morgestern AUT 236.7
    2. Pavel Karelin RUS 235.3
    3. Gregor Schlierenzauer AUT 231.4
    31. Kalle Keituri 89.7
    41. Jarkko Määttä 78.9
    47. Anssi Koivuranta 61.6
    Olli Muotka, Sami Niemi ja Juha-Matti Ruuskanen karsiutuivat kilpailusta. Ruuskanen on ollut kuumeinen viime päivinä.
    Tulokset ja kilpailuaikataulut www.fis-ski.com

    Mäkihypyn FIS kesä Grand Prix 2011, seuraavat kilpailut:
    20.7. Szczyrk POL HS 106
    22.7. Zakopane POL HS 134 joukkuekilpailu
    23.7. Zakopane POL HS 134