Uutisen päiväys

14.12.2016← Takaisin

Mäkihypyn Continental Cup jatkuu Rukalla - mukana 12 maata

Kuusamon Ruka isännöi tulevana viikonloppuna mäkihypyn Continental Cupin kauden neljättä ja viidettä kisaa. Lauantaina ja sunnuntaina HS142-mäessä nähdään kokonaiskilpailun kärkinimien lisäksi kaikkiaan 11 suomalaishyppääjää.

80-vuotisjuhlavuotta viettävälle Kuusamon Erä-Veikoille talvi on kiireistä aikaa, sillä kuluvan vuoden 2016 aikana Rukalla on järjestetty kolme kansainvälistä talvikisaa ja kolme SM-tapahtumaa sekä kolme muuta kansallista isoa tapahtumaa.

Toiminnanjohtaja Seppo Linjakumpu kertoo, että kiireen keskellä Continental Cup -valmisteluja on tehty kahden kuukauden ajan. Samaan aikaan nimittäin järjesteltiin marraskuun lopun Ruka Nordic -maailmancupin avausta.

"Ensivaiheissa varmistettiin joukkueiden majoitukset ja nyt viimeisen kahden viikon aikana on saatu lopulliset joukkueiden kokoonpanot sekä matkasuunnitelmat selville. Rukan stadionilla on valmistauduttu kisaa varten rakentamalla  muun muassa suoja-aitaa sekä kunnostamalla mäkeä harjoituskuntoon."

Ruka Nordic -viikonlopun jälkeen ei seuraväki juurikaan ehtinyt levätä.

"Itsenäisyyspäivän jälkeen on keskitytty Continental Cupin järjestelyyn ja aloitettu myös tammikuisen yhdistetyn Continental Cupin valmistelut. Kilpailukutsut on lähetetty joukkueille ja joukkueita on ilmoittautunut kisoihin", Linjakumpu listaa.

Rukan stadionilla nähdään viikonloppuna suomalaisista mäkihyppääjistä ainakin Antti Aalto, Lauri Asikainen ja Janne Korhonen, jotka hyppäävät maajoukkueryhmässä. Kansalliseen ryhmään on jo valittu Niko Kytösaho ja Andreas Alamommo. Loput paikat jaetaan torstaina pidettävän karsintakilpailun perusteella. Mukana karsinnassa ovat muun muassa Eetu Nousiainen, Elias Vänskä, Juho Ojala ja Kalle Heikkinen.

Kotiyleisön suosikkien lisäksi pisteistä taistelevat muun muassa kiertueen kokonaiskilpailun kärkikolmikon muodostavat slovenialaiset Cene Prevc ja Anze Semenic sekä Norjan Tom Hilde.

Viikonloppuna on luvassa hienot kisat olosuhteisen puolesta, sillä maailmancup-urheilijoiden tapaan myös Continental Cupin hyppääjät pääsevät nauttimaan Rukalla hyppäämisestä uusien parannusten ansiosta.

"(Maailmancupin) kisat saatiin vietyä läpi aikataulun mukaan; kiitos uusien teknisten parannusten mäessä. Tuuliverkot ja ylämäen uusi latu todettiin tosi hyviksi ja tarpeellisiksi", Linjakumpu hehkuttaa.

Lisätietoja:
Seppo Linjakumpu
Toiminnanjohtaja, Kuusamon Erä-Veikot ry.
Kisojen pääsihteeri
0400-706 433

Pirjo Karjalainen
Kilpailunjohtaja
0400-871 416

Linkit:
Rukan aikataulu tässä
Kiertueen pistetilanne tässä

www.hiihtoliitto.fi

Mäkihyppymaajoukkue Facebookissa
Instagramissa
Twitterissä

#sjteamfinland

Kuvassa nuorten maajoukkueen trio Eetu Nousiainen, Niko Kytösaho, Andreas Alamommo.