Uutisen päiväys

14.3.2014← Takaisin

Mäkihyppy: Asikaiselta hieno nousu toisella kierroksella Harrachovissa

    Lentomäen MM-kisojen ensimmäisenä kilpailupäivänä Tshekin Harrachovissa Lauri Asikainen paransi reilusti sijoitustaan toisella kierroksella.

    Asikainen kärsi ensimmäisen kierroksen hypyssä puristuksesta. Hyppy kantoi 170,5 metriin ja hypyistä kertyi pisteitä 152,1 tuoden sijoituksen 28. Toisella kierroksella Asikainen sai parannettua tekemistään ja 179 metrin hyppy nosti miehen sijoitusta yksitoista pykälää sijalle seitsemäntoista yhteispistein 329.

    Anssi Koivurannan valmistautuminen kisaan ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla; mies kärsi rajusta vatsataudista läpi perjantain vastaisen yön. Koivuranta jätti perjantaina koekierroksen väliin ja päätös kisaan osallistumisesta tehtiin juuri ennen kilpailua.

    Ensimmäiseltä kierrokselta Koivuranta keräsi 151,5 pistettä ja sijoittui 30:nneksi. Toisella kierroksella Koivuranta nousi kaksi sijaa 167,5 metriä kantaneella hypyllään. Koivuranta on kahden kierroksen jälkeen tuloksissa sijalla 28 pistein 308,2.

    Päävalmentaja Pekka Niemelä olisi toivonut ensimmäisiltä kierroksilta paremia tuloksia.

    "Ensimmäisen kisapäivän tuloksesta jäi valju maku. Viime ajat pojilla on hypyt kulkeneet hyvin ja lupailivat huomattavasti parempaa kuin mitä nyt saatiin. Kuitenkin on muistettava, että huomista ei ole vielä hypätty, joten loppuun asti mennään."

    Avauspäivän kahden kierroksen jälkeen ykköstilaa pitää Saksan Severin Freund (391 pistettä) selvällä erolla Norjan Anders Bardaliin (379,9) ja Slovenian Peter Prevciin (376,5).

    Tulokset kokonaisuudessaan: http://data.fis-ski.com/pdf/2014/JP/3806/2014JP3806RL2.pdf

    Henkilökohtaisen kisan kaksi jälkimmäistä kierrosta hypätään lauantaina kello 17:00 alkaen. Maailmanmestari selviää neljän kierroksen yhteistuloksella.

    Sunnuntaina Harrachovissa käydään MM-kisojen joukkuekilpailu.