Uutisen päiväys

22.1.2017← Takaisin

Määttä ja Ahonen jäivät pisteittä Zakopanessa

Jarkko Määttä ja Janne Ahonen eivät yltäneet toiselle kierrokselle mäkihypyn maailmancupin kisassa Puolan Zakopanessa. Määtän sijoitus kauden 16:nnessa kisassa oli 39:s ja Ahosen 41:s.

Sekä Jarkko Määtän että Janne Ahosen hypyt lensivät HS134-mäestä 117,0 metriin. Määtän yhteispisteet olivat 115,5 ja Ahosen 114,1. Määtän mukaan hän haki koko viikonlopun ajan vauhtimäen "omaa" asentoaan, mikä kuitenkin parani sunnuntaina.

"Tosi vaikeaa oli hyppääminen. Oikeastaan koko viikonlopun oli hakemista vauhtimäen asennon kanssa, paitsi tänään. Eilen sain vauhtimäen asennon paremmaksi ja tänään asento oli ns. oma asento", Määttä avasi, ja jatkoi:

"Mutta sitten oli vaikeuksia pienien, mutta merkittvien yksityiskohtien kanssa tekniikassa. Pitää tehdä töitä vain nyt", suomalainen päätti.

Määtän ja Ahosen lisäksi suomalaisista Zakopanessa hyppäsivät myös Antti Aalto ja Ville Larinto. Heidän osalta tie nousi pystyyn perjantain karsintakisassa.

Sunnuntain koitoksen voiton vei kotiyleisön edessä Kamil Stoch. Ykkössija oli maailmancupin kärkinimelle jo neljäs peräkkäinen.

Kisan kolme seuraavaa sijaa menivät Saksaan, kun Andreas Wellinger ponnisti toiseksi, Richard Freitag kolmanneksi ja Markus Eisenbichler neljänneksi.

Maailmancupin kausi jatkuu ensi viikonloppuna Willingenissä joukkuekisalla sekä henkilökohtaisella kilpailulla.

Linkit:
Tulokset
Maailmancupin tilanne

Jutun kuva: Tadeusz Mieczynski