Uutisen päiväys

11.1.2015← Takaisin

Leevi Mutrulle ensimmäiset maailmancupin pisteet Chaux-Neuvessa

    Seuraavana viikonloppuna kilpaillaan superviikonvaihde Itävallan Seefeldissä. Petter Kukkonen odottaa hyppyongelmien kanssa tuskailevalta Ilkka Herolalta parempaa onnistumista.

    Leevi Mutrun avauspiste oli päivän suomalainen kohokohta Chaux-Neuven yhdistetyn kilpailussa. Alun alkaen sunnuntaina piti kilpailla joukkuesprintissä, mutta sen tilalla kilpailtiin yksilökilpailu. Siinä Mutru sijoittui sijalle 30 ja kirjasi näin uransa ensimmäisen maailmancupin pisteen.

    "Olemme todella onnellisia Leevin puolesta, ja innoissaan on tietysti myös itse urheilija. Hän oli hyvin tyytyväinen koko viikonloppuun, onnistui kaikessa tasonsa mukaan ja mäessä jopa vähän yli odotustenkin. Kokonaisuudessaan Chaux-Neuve sopi Leeville todella hyvin, ja tästä on todella hyvä jatkaa", kommentoi päävalmentaja Petteri Kukkonen.

    Ilkka Herola oli parhaana suomalaisena lopputuloksissa sijalla 23. Toiveet paremmasta kokonaissijoituksesta kaatuivat jälleen tuttuun ongelmaan - epäonnistuneeseen hyppysuoritukseen.

    "Ilkalta on lupa odottaa parempaa, joten en ole tyytyväinen tähän kilpailuun. Ilkalta on lupa odottaa jokaisessa kilpailussa sijoitusta kymmenen parhaan joukkoon, vähempään ei kannata eikä pidä tyytyä. Hiihto-osuudella mies teki sen mihin pystyykin", Kukkonen luonnehtii.

    Seuraavaksi kilpaillaan niin sanottu Seefeldin tripla, johon lähtee Suomelta sama joukkue joka kilpaili Chaux-Neuvessakin. Maata vaihdetaan huomenna, ja joukkue pysyy samana: Seefeldissä kilpailevat Jim Härtull, Ilkka Herola, Leevi Mutru ja Arttu Mäkiaho.

    "Se on linjattu yhdessä Ilkan kanssa yhdeksi hänen kauden päätavoitteistaan. Viikonvaihde on aika tiukka, kilpailuja on perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina ja karsinta käy koko ajan. Lauantaina kilpailee 50 eilisen päivän parasta ja sunnuntaina homma huipentuu 30 parhaan kilpailuun", Kukkonen selvittää superviikonvaihteen käytäntöjä.

    Arttu Mäkiaho löytyy tuloslistan häntäpäästä sijalta 47.

    "Artun kilpailu lässähti mäkiosuuteen, joka meni penkin alle. Hiihto tuli varmasti ihan normaalitasoa maaliin. Nämä ovat Artulle tärkeitä kilpailuja, näistä oppii kansainvälistä vauhtia, paineensietokykyä ja ennen kaikkea kokemusta", Kukkonen summaa.

    Kilpailun tulokset kokonaisuudessaan on luettavissa tästä

    Suomen joukkue Seefeldin maailmancupiin 16.-18.1.: Ilkka Herola, Jim Härtull, Leevi Mutru ja Arttu Mäkiaho.