Uutisen päiväys

20.1.2013← Takaisin

Lauri Asikainen vei suurmäen Suomen mestaruuden Lahdessa ylivoimaisesti

    Tämän hetken suomalainen mäkihypyn ykkönen Kuusamon Erä-Veikkojen Lauri Asikainen ei taipunut kilpakumppaneilleen Lahdessa hypätyssä suurmäen Suomen mestaruuskilpailussa. Asikainen voitti Suomen mestaruuden ylivoimaisesti ennen Puijon Hiihtoseuran Sami Heiskasta ja Ounasvaaran Hiihtoseuran Kalle Keituria.

    Kilpailun aikana Lahden betonin takaa tuuli todella kovaa ja puuskittaisesti. Tuulesta huolimatta kilpailu saatiin vietyä kuitenkin läpi. Voittoon hypännyt Lauri Asikainen oli tyytyväinen kilpailun tasoon, vaikka tuuli asettikin haasteita. Asikaisen hyppyjen mitat olivat 130 ja 128 metriä.

    ”Tänään oli tosi mukavaa hypätä. Ei ollut ollenkaan paineita, vaikka aika moni varmaan ennakkosuosikkina pitikin. Se on hyvää harjoitusta, toivottavasti joskus tilanne on sama maailmancupin kisassa”, sanoi Asikainen.

    ”Erityisen mukavaa oli se, että Anssi (Koivuranta) pääsi hyppäämään kisassa. Koko porukka oli taas koossa”, fiilisteli Asikainen, jonka seuraava kilpailu on maailmancup Vikersundin lentomäessä.

    ”Vähän jännittää, ensimmäiset kisat lentomäessä edessä. Innolla kuitenkin odotan, ei kuitenkaan pelota. Ei kai sinne sitten kannattaisi lähteäkään”.

    Toiseksi hypännyt Sami Heiskanen keräsi pisteitä 241,5. Eroa kolmanneksi sijoittuneeseen Kalle Keituriin tuli vain kymmenys.

    ”Tosi tyytyväinen olen. Kauden alussa hyppääminen oli sen verran takkuista, että en olisi voinut uskoa olevani SM-kisassa hopealla”, sanaili Heiskanen.

    Heiskasen hyppy alkoi kulkea lihashuollon lisäämisen myötä.

    ”Kroppa oli ihan jumissa. Lisäsin lihashuoltoa ja treenasin hyvin. En juurikaan kilpaillut ja niin kovan kesätreenin aiheuttama jumi avautui”, lisäsi Heiskanen.

    Lahdessa opiskeleva ja asuva Keituri hyppäsi kolmanneksi. Muotoiluinstituutissa opintojaan suorittava mäkihyppääjä joutuu jakamaan ajan opintojen, perheen ja mäkihypyn välillä.

    ”Kyllä varmaan ainakin puolet annan tasoitusta kilpakumppaneille. Treenaan kyllä päivittäin, mutta joskus päivät koulussa venyvät 8–12 tuntisiksi. Toisaalta se antaa perspektiiviä mäkihyppyynkin”, kertoi Keituri.

    Keiturilla on edelleen paloa kiivetä mäkitorniin, mutta tarkkoja suunnitelmia ei ole tehty.

    ”Totta kai kisat kiinnostaa, mutta maailmancupiin ei vielä ole edellytyksiä. Ensi vuosi on olympiavuosi, joten motivaatiota on ja paloa hypätä. Tosiasia kuitenkin on, että kaikkea ei ehdi”, mietti Keituri.

    Koivuranta intoa täynnä Lahdessa

    Mitalikolmikon taakse jäi paluun kisoihin tehnyt Anssi Koivuranta. Polven rasitusvammasta kärsinyt Koivuranta oli innoissaan kisapaluusta.

    ”Tämä oli just niin hauskaa, kuin kuvittelinkin. Olin innoissani tuolla mäkitornissa. Ei tullut voittoa, mutta en sitä nyt realistisesti lähtenyt hakemaankaan”, tiivisti Koivuranta.

    ”Tänään oli kova takatuuli ja tiesin sen. Siksi yritin ehkä liikaakin keulalla ja se meni yliyrittämiseksi”, analysoi Koivuranta päivän hyppyjä.

    Polven kuntoutus on edennyt hyvin, mutta sataprosenttisesta fysiikkatreenistä Koivuranta ei vielä voi puhua. Polvesta on ”tullut tunteellinen” ja jokainen päivä voi olla erilainen.

    ”Kyllä sitä pitää joka aamu tunnustella, miltä polvessa tuntuu. Edellisen päivän treenit tuntuvat, jos sitä on rasittanut kovempaa, niin seuraavana päivänä se on kipeä”, selvensi Koivuranta.

    Lentomäkeen Koivurannalla ei ole paloa ja seuraavat viikot kuluvat edelleen harjoituksissa. Polven kuntoutus on edelleen kesken ja Koivurannan sanojen mukaan ”polvi ei vahvistu kilpailemalla vaan hikoilemalla”.

    Suomen mäkihyppyjoukkueen päävalmentaja Pekka Niemelä näki viikolopussa paljon positiivista, vaikka kilpailussa Asikainen olikin ylivoimainen.

    ”Todellinen tilanne ei ole ehkä ihan noin raaka. Lauri teki erittäin hyvät hypyt tänään todella haastavissa olosuhteissa, mutta tasaisemmissa oloissa tilanne oli hieman toinen”, summasi Niemelä.

    ”Edelliset harjoituspäivät, jolloin olosuhteet olivat upeat, näyttivät että tasoerot ovat pienemmät. Hyvää nousukuntoa osoittivat erityisesti Olli (Muotka) ja Anssi (Koivuranta)”, jatkoi Niemelä.

    Niemelä oli positiivisesti yllättynyt maajoukkueen ulkopuolisten mitalistien esityksistä.

    ”Kaikille menestyjille annetaan kilpailumahdollisuudet, mikäli näin haluavat.”

    Kilpailun tulokset kokonaisuudessaan http://www.lahdenhiihtoseura.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=467:maeen-sm-kisat&catid=17:maekihypyn-ja-yhdistetyn-tulokset&Itemid=59