Uutisen päiväys

14.12.2012← Takaisin

Lauri Asikainen onnistui Engelbergin karsinnassa

    Sveitsin Engelbergissä mäkihypyn maailmancupkisojen karsinnassa Lauri Asikainen ja Ville Larinto hyppäsivät mukaan lauantaina käytävään HS137-mäen kisaan.

    Asikaisen komea hyppy kantoi 124 metriä joka toi karsinnassa 9. sijan. Päivän hyppyihin mies suhtautui kuitenkin rauhallisesti.

    ”Mukavan tuntuinen mäki ja mukavan tuntuiset hypyt. Sain pari hyvää treeniä alle, mistä oli hyvä lähteä karsintaan. Isompi mäki sopii minulle paremmin. Lentäminen on sujunut hyvin ja isossa mäessä sitä pääsee harrastamaan enemmän.”

    ”Huomenna jatketaan rennolla ja hyvällä mielellä. Samalla tavalla kuin Rukalla.”

    Ville Larinto sijoittui karsinnassa 19. sijalle. 119,5 metrin hypyllään Larinto on myös mukana huomisessa kisassa.

    Joukkueen kolmas edustaja Mika Kulmala hyppäsi 115 metriä ja sijoittui 46. Sijoitus ei riittänyt lauantain kisaan ja Kulmala jäi karsintaan.

    Karsinnan pisimmän hypyn otti nimiinsä Slovenian Peter Prevc 131,5 metrin hypyllä.

    Joukkueen päävalmentaja Pekka Niemelän mielestä karsinnoista on hyvä lähteä kohti lauantain kisaa.

    ”Hymyilisin vielä enemmän, jos kaikki kolme olisivat mukana huomisen kisassa. Lauri hyppää mallikkaasti. Tasasen varmaa ja hyvää hyppäämistä. Ville selviytyi karsinnassa hyvin. Noissa takatuuli olosuhteissa hyvä suoritus. Kulmalan Mikalla ei vaan tänään riittänyt.”

    Isonmäen kisassa korostuivat myös puku-uudistuksen tuomat haasteet.

    ”Takatuulessa puvun pinta-ala korostuu, liitäminen ei ole enää niin helppoa. Säännöt korostavat tuulirakojen merkityksiä takatuuliolosuhteissa”, kommentoi Niemelä.