Uutisen päiväys

19.8.2017← Takaisin

Kykkänen ja Forsström hyppäsivät kympin sakkiin mäkikiertueilla

Suomen naismäkihyppääjät hyppäsivät erinomaisesti kymmenen parhaan joukkoon niin kesä-GP:llä kuin Continental Cupissakin. Julia Kykkänen oli kahdeksas ja Susanna Forsström kuudes. Molemmat paransivat reippaasti otteitaan eilisen kilpailun jälkeen. 

Julia Kykkänen lähenteli sataa metriä Tsekin Frenstatin HS106-metrin mäessä harjoituksissa, mutta aivan eivät päivän kilpailuhypyt kantaneet harjoitusmitoille. Päivän hypyille tuli mittaa 89,5 ja 91,5 metriä. Kilpailussa Kykkänen keräsi 203,7 pistettä. 

”Molemmat kisahypyt olivat ihan ok-tasoisia, semmoisia, joita olen koko kesän hypännyt. Ihan ei riittänyt happi samalla tavalla kuin harjoituksissa ja ehkä oli myös vähän jännitystä”, mietti Suomen ykköshyppääjä Kykkänen. 

Julia Kykkänen oli helpottunut saatuaan tänään kaksi hyvää hyppyä kisaan. Eilen perjantaina toinen hyppy jäi keulalle ja edellinen kesä-GP Ranskan Courchevelissa loppui hylkäykseen suksen siteen vuoksi.

”Kyllä tämä oloa rentouttaa. Ei tarvitse myöskään jännittää hylkyä, kun kaikki varusteet on pariin kertaan mitattu”, naurahti Kykkänen.  

Seuraavan viikon ohjelmassa on harjoittelua kotimaisemissa, mikäli perjantaina alkanut nuha ei osoittaudu kovaksi flunssaksi. Viikon päästä Kykkäset suuntaavat leireilemään joko Viron Otepäähän tai vasta uusittuun Vuokatin normaalimäkeen. Kesä-GP jatkuu syyskuun 8. päivänä Venäjän Tsaikovskissa.

Frenstatin lauantain kilpailun voitti Japanin Sara Takanashi pistein 242,6 ennen Norjan Maren Lundbytä ja Japanin Yuki Itoa.

 

Kilpailemattomuus näkyy maailmancup-tason alapuolella

Susanna Forsström ja vasta 14-vuotias Julia Tervahartiala hyppäsivät Continental Cupissa Saksan Oberwiesenthalissa. Perjantain kilpailussa Forsström oli 20:s ja Tervahartiala lunasti ensimmäiset Continental Cupin pisteensä ollen 29:s.

Lauantaina Forsström paransi huikeasti ensimmäisellä kierroksella hypäten 91 metrisen HS106-metrin mäessä. Ensimmäisen kierroksen kolmas sija ei aivan pysynyt Forsströmin käsissä ja toinen 74-metrinen hyppy pudotti hänet sijalle 6. 

”Kyllä kilpailemattomuus tuntuu. Viimeksi olen kisannut talvikaudella huhtikuussa. Mutta onneksi sain yhden itselle hyvän hypyn kahteen päivään, se oli tuo tämän päivän eka”, mietti Forsström. 

Perjantai oli Forsströmille suuri pettymys. Yhteisymmärrys Oberwiesenthalin mäen kanssa oli vaikea löytää. 

”Asento ja keulalta lähdöt olivat ihan hyviä. Ilmassa sen sijaan en oikein tiennyt, miten olisi pitänyt olla ja tyhjä kelikin antoi lisähaastetta. Toki tänään myös oli toisessa hypyssä vähän liikaa puristusta. En ole tuommoiseen paikkaan usein hypännyt”, mietti Forsström. 

Lauantain kilpailun voitti Puolan Kamilia Karpiel ennen Saksan Ramona Straubia ja Venäjän Anna Shpynevaa. Julia Tervahartiala karsiutui tänään lauantaina toiselta kierrokselta ja oli 33:s. 

Continental Cup jatkuu syyskuun puolivälissä Norjan Trondheimissa. 

 

Tulokset

Continental Cup, Oberwiesenthal, perjantai 18.8.2017 

Continental Cup, Oberwiesenthal, lauantai 19.8.2017

 

Kesä GP, Frenstat, perjantai 18.8.2017 

Kesä GP, Frenstat, lauantai 19.8.2017

Kuva: Corinna Heitmüller