Uutisen päiväys

14.8.2015← Takaisin

Kykkänen 20:s kesä GP-sarjan avauskisassa Courchevelissa

    Ranskan Courchevelissa hypättiin naisten mäkihypyn ensimmäinen kesä GP-sarjan osakilpailu. HS96-mäessä hypätyssä kilpailussa Julia Kykkänen ponnisti sijalle 20.

    Saksan Oberstdorfissa ennen kesä GP-sarjan alkua leireillyt Kykkänen on hyvässä kunnossa. Harjoitukset muun muassa Saksan maajoukkuehyppääjien kanssa ovat sujuneet hyvin ja hypyissä Kykkänen on ollut leiriseuraansa edellä.

    ”Oberin leiri meni hyvin ja hyppy kulkee hyvin. Mitään haasteita ei tekniikassa ole ollut. Talvikauteen nähden olemme oikeassa vauhdissa ja tämä kisakin oli parempi GP-aloitus Julialla kuin viime vuonna”, mietti valmentajaisä Kimmo Kykkänen.

    Julia Kykkäsen niin koekierroksen ponnistus kuin ensimmäisen kierroksen 89,0 metrinen olivat kokonaisuudessaan hyviä. Pudotus tapahtui toisella kierroksella.

    ”Vanhanmallinen mäki, en vaan osannut kaikkia hyppyjä siitä hypätä. Toinen oli reilusti ajoissa, eikä siinä sitten muuta”, Julia Kykkänen kuittasi.

    ”Tosin kyllä tuostakin mäestä pitäisi osata hypätä”, hän jatkoi.

    Julia Kykkäsen pisteet olivat tasan 190,0. Japanin kaksikko Sara Takanashi (243,4 p.) ja Yuki Ito (239,0 p.) liiteli kaksoisvoittoon. Kolmanneksi ponnisti Itävallan Daniela Iraschko-Stolz pistein 223,6. 
    Kilpailun tulokset kokonaisuudessaan.

    Uudet mitat toivat muutoksia varusteisiin

    Kesä GP:n alla kaikilta hyppääjiltä otettiin uudet mitat, sillä FISin mittausmenetelmiä uudistettiin keväällä 2015. Julia Kykkäsen suksia lyhennettiin sentillä ja uusi puku on määrä tehdä ensi viikolla.

    ”Tasapuolisuuden nimissä on hyvä, että kaikilta naisilta otettiin uudet mitat. Joillakin oli varmasti useamman vuoden vanhoja mittoja. Julian suksia jouduttiin sahaamaan sentti, mutta ei sillä ollut suoritukseen merkitystä”, selvensi Kimmo Kykkänen.

    Julia Kykkänen jatkaa leireilyä Oberstdorfissa sunnuntain ja maanantain, minkä jälkeen palaa Suomeen harjoittelemaan.

    Miesten GP-kilpailu hypätään Courchevelissa (HS132) tänään perjantaina klo 19 alkaen (Suomen aikaa). Kilpailussa mukana ovat Lauri Asikainen ja Jarkko Määttä.