Uutisen päiväys

20.12.2013← Takaisin

Koivuranta 6. Lahden Continental Cupissa, Ahonen karsinnan 7. Engelbergissä

    Perjantaina hypättiin ensimmäinen Lahden suurmäessä käytävistä Continental Cupin kisoista.

    Parhaana suomalaisena kisassa menestyi Anssi Koivuranta. Koivurannan molemmat hypyt kantoivat 124 metriä ja oikeuttivat kisassa kuudenteen sijaa.

    "Itselle jäi ihan hyvä fiilis kisasta. Muutenkin hyppääminen on ollut nyt parempaa. Ollaan menossa askel askeleelta parempaan suuntaa."

    Sami Heiskanen antoi koekierroksella lupaavia näyttöjä. Itse kisassa Heiskanen ponnisti 121,5 ja 122,5 kantaneet hypyt ja oli kisassa 12:s.

    "Koekierros meni omalta osalta hyvin. Kisakierroksella oli pientä puristusta. Parempaan suuntaan ollaan hyppäämisen kanssa menossa; katotaan mitä joulutauon jälkeen tapahtuu."

    Kouvolan Hiihtoseuran Kalle Keituri oli päivän kisassa 14:s.

    "Viimeiset harjoitushypyt ovat olleet lupaavia. Tänään kisassa huomasi, että numerolappu painoi. En pystynyt samaan kuin harjoituksissa. Ekat COC-pisteet pariin vuoteen, joten kokonaisuutena jäätiin plussan puolelle."

    Jarkko Määttä hyppäsi tänään sijalle 16.

    "Ensimmäisellä kierroksella oli ongelmia ajoituksen kanssa. Toinen hyppy oli jo parempi, mutta ei rennon letkeää. Tähän asti Suomen kisat ovat menneet ihan hyvin. Nyt vain pitää saada lisää kisoja alle, jotta saa myös rutiinia tekemiseen."

    Kisan voitti Itävallan Michael Hayboeck ennen Slovakian Jernej Damjania. Kolmanneksi kisassa hyppäsi toinen slovakialainen Nejc Dezman.

    Muut suomalaiset kisassa: Ville Larinto 30., Sebastian Klinga 34., Janne Happonen 37., Miika Ylipulli 42., Mika Kulmala 43., Frans Tähkävuori 62.

    Elias Vänskä ja Aapo Lehtinen hylättiin hyppypukujen takia.

    Tulokset kokonaisuudessaan: http://www.ewoxx.com/lists/events/70862da6-55a3-4658-95ca-d8bf9f9fb336/20131220_COC-M_Lahti_FIN_RL.pdf

    Ahonen hyppäsi itsensä kisaan Engelbergissä

    Sveitsin Engelbergissä hypättiin maailmancupin karsintakilpailu perjantaina. Suomalaisista Janne Ahonen hyppäsi mukaan lauantain kilpailuun. Ahosen hyppy kantoi 131,5 metriä ja mies oli karsinnan tuloksissa seitsemäs.

    Karsinnan parhaan hypyn leiskautti Itävallan Wolfgang Loitzl, jonka hyppy kantoi 138 metriä.

    Muut suomalaiset Lauri Asikainen ja Olli Muotka karsiutuivat lauantain kisasta. Asikainen oli karsinnan 41:s ja Muotka 43:s.

    Karsintakilpailun tulokset kokonaisuudessaan: http://data.fis-ski.com/pdf/2014/JP/3948/2014JP3948RLQ.pdf

    Huomenna kisat jatkuvat  Continental Cupin osalta Lahdessa klo 11 ja maailmancupin kisa Engelbergissä käynnistyy  klo 14.45.