Uutisen päiväys

1.1.2013← Takaisin

Julia Kykkäsen solisluu murtui

    Mäkihyppääjä Julia Kykkäsen uusivuosi ei alkanut toivotulla tavalla. Tiistaiaamuna Kykkänen liukastui ja varasi kaatuessaan painonsa kädelleen. Tämän seurauksena Julia Kykkäsen solisluu meni poikki.

    Sama solisluu on murtunut aikaisemmin samasta kohdasta vuonna 2009. Ilmeisesti aikaisemman murtumisen yhteydessä solisluu ei ole luutunut kunnolla. Luun päälle kasvanut rusto murtui tänään.

    Kykkäsen solisluu kuvattiin tänään ja se on tarkoitus operoida huomenna Lahdessa. Operaation jälkeen tiedetään miten onnettomuus vaikuttaa Kykkäsen kisakauteen.

    ”Lääkärin mukaan Julian solisluu oli siinä kunnossa, että se olisi voinut murtua milloin tahansa. Hyvä, että se ei tapahtunut esimerkiksi mäessä. Eihän tämä vuosi nyt hyvin alkanut, mutta onneksi kausi on vasta alussa”, kommentoi Julian henkilökohtainen valmentaja Kimmo Kykkänen.