Uutisen päiväys

18.1.2015← Takaisin

Jarkko Määttä 44:s Zakopanessa

Jarkko Määttä oli Zakopanessa paras suomalaishyppääjä.Jarkko Määttä oli Zakopanessa paras suomalaishyppääjä.

    Lauri Asikaisen sijoitus 47:s, Anssi Koivuranta 49:s.

    Suomalaishyppääjistä Jarkko Määttä sijoittui parhaana sijalle 44 tänään Puolan Zakopanessa hypätyssä maailmancupin osakilpailussa. Lauri Asikainen löytyy lopputuloksista sijalta 47 ja Anssi Koivuranta sijalta 49. 

    Päävalmentaja Jani Klingan mukaan "tämänkaltainen tulos tulee nyt tarpeeseen tässä vaiheessa". Ensi viikonloppuna Japanin Sapporossa hyppää eri kolmikko ja Euroopassa jatketaan maailmancupia kahden viikon kuluttua, silloin paikkana Willingen Saksassa.

    "Nyt tällä kolmikolla on pari viikkoa aikaa treenata rauhassa kotimaisemissa. Haetaan fyysistä ja teknistä varmuutta ja tietysti omaa vireystilaa kuntoon. Kaikkien kolmen hyppäämistä leimasi se, että yritettiin ikään kuin kertarykäisyllä saada hyppyä kuntoon. Lopputuloksena tekniikka sekosi melkoisesti, ja tänään seurauksena tulos oli tämä", Klinga kommentoi.

    "Täysillä yrittivät kaikki, siitä ei voi moittia. Nyt vaan yrittämisen seurauksena ei tullut tämän parempaa lopputulosta", päävalmentaja jatkaa.

    Jarkko Määtän (sija 44) hyppyä vaivasi pyörivä liike.

    "Se vaikutti jo laskuasentoon ja sitä kautta kaikkeen tekniikkaan. Niin kuin yleisesti voidaan todeta, nyt harjoittelutauko tekee terää", kuuluu Klingan analyysi

    Lauri Asikaisen (sija 47) tekniikka on taas mennyt hankalampaan suuntaan taannoisen selkävaivan takia.

    "Selkä on noin muuten parantumaan päin, mutta tekniikka on huomaamatta muuttunut kun selkää on joutunut hypätessä aristelemaan. Muutos ei ole ollut parempaan suuntaan, ja ottaa nyt oman aikansa kun tekniikka saadaan omalle, luonnolliselle tasolleen", Klinga analysoi.

    Anssi Koivurannan (sija 49) hypystä oli löydettävissä myös hyviä asioita.

    "Hyviä asioita tosiaan oli, mutta kokonaisuutta leimasi niin huomattava yliyrittäminen että se jätti hyvät asiat varjoonsa", Klinga kertoo.

    Ensi viikonvaihteessa Sapporon maailmancupissa hyppää sama kolmikko kuin Continental Cupissa tässä viikonvaihteessa: Sebastian Klinga, Ville Larinto ja Sami Niemi.

    Zakopanen kilpailun tulokset luettavissa tästä.