Uutisen päiväys

10.12.2011← Takaisin

Jan Schmid voittoon Ramsaussa – Ryynänen 16.

    FIS yhdistetyn maailmancup jatkui Itävallan Ramsaussa lauantaina 10. joulukuuta. Ramsaussa ohjelmassa on kaksi gundersen-kilpailua, mäkiosuudet hypätään HS 98-mäessä. Janne Ryynänen kisassa 16.

    FIS yhdistetyn maailmancup jatkui Itävallan Ramsaussa lauantaina 10. joulukuuta. Ramsaussa ohjelmassa on kaksi gundersen-kilpailua, mäkiosuudet hypätään HS 98-mäessä.

    Yhdistetyn maailmancupiin käyttöön tullut koko viikonloppua koskeva karsintakierros vei Suomen nuorten lupausten, Mikke Leinosen ja Jim Härtullin, pistejahdilta pohjan. Kaksikko karsiutui viikonlopun mittelöistä, ainoastaan Janne Ryynänen selvitti tiensä kilpailuihin.

    Lauantain gundersen-kilpailu hypättiin hyvissä olosuhteissa Ramsaun normaalimäestä. Erot hiihto-osuudelle lähtiessä olivat pienet. Neljäntenä mäkiosuuden jälkeen ollut Norjan Jan Schmid nousi kilpailun voittajaksi. Schmid lähti ainoastaan 4 sekuntia Lamy Chappuisin perässä 10 kilometrin hiihto-osuudelle. Lamy Chappuis sijoittui kilpailun kakkoseksi ylitettyään maaliviivan niukasti ennen Saksan Tino Edelmannia.

    Janne Ryynäsen kilpailuhyppy kantoi 90,5 metriä ja Ryynänen lähti ladulle kolmantenatoista, 29 sekuntia kärjessä lähteneen Ranskan Jason Lamy Chappuisin perässä. Ryynänen pystyi tekemään taktisesti hyvän hiihdon, menetti hieman sijoitustaan, mutta ero kärkeen maalissa 33,7 sekuntia. Ryynänen hiihti kilpailun viimeiset puolitoista kierrosta Norjan Magnus Moanin tahdissa ja kun loppusuorataistelussa ei syntynyt eroa, kaksikko jakoi 16:nnen sijan.

    Suomen yhdistetyn joukkueen valmentaja Kimmo Savolainen totesi kilpailussa olleen paljon hyvää edellisen viikonlopun jälkeen.
    - Tässä päivässä oli paljon hyvää. Viime viikonlopun jälkeen tämän päivän hiihto oli hyvä suoritus Jannelta. Kalusto pelasi ja Jannella oli hyvä taktiikka ja malttia löytyi. Ryynänen hiihti Demongin peesissä 3 kierrosta ja kun nostivat vauhtia, Janne malttoi odottaa takaa tulleen Moanin ja hiihti puolitoista kierrosta hänen kanssaan. Loppusuoralla Janne pystyi vielä taistelemaan. Hyvä kokonaisuus ja ensimmäinen kerta minun uralla kun on jaettu sijoitus lopputuloksissa, Savolainen summasi Ryynäsen kisasuoritusta.

    Kärkisijoitukset pienestä kiinni.
    - Jannen hyppääminen on tosi pienestä kiinni, pari metriä lisää ja asetelmat kilpailussa muuttuu merkittävästi. Pieni epävarmuus lentämisessä ongelmana, mutta jo yhden hyvän hypyn myötä tilanne kääntyy. Toisaalta tämän päivän hyvä hiihto antoi omalta osaltaan itseluottamusta tekemiseen myös, totesi Savolainen.

    Karsintakilpailuja pitää saada toinen viikonlopun ohjelmaan.
    - Tämä järjestelmä ei ole nyt mieluinen. Toivottavasti viikonloppujen ohjelma muuttuu mahdollisimman pian ja toinen karsintakilpailu lisätään mukaan. Nyt tuo karsinta on kovempi paikka kuin itse kilpailu. Mikke Leinonen jäi metrin päähän kilpailuun pääsemisestä, Savolainen harmitteli.

    Suomen joukkue jää seuraavaksi viikoksi harjoittelemaan Seefeldiin.
    - Jäämme ensi viikoksi Seefeldiin harjoittelemaan. Pääsemme harjoittelemaan ensimmäistä kertaa tällä kaudella Happle-tyyppiseen mäkeen ja asetelmat ensi viikonlopun kilpailuihin on varmasti parempi, kertoi Savolainen joukkueen suunnitelmista.

    Tuloskooste
    FIS yhdistetyn maailmancup 2011-12
    10.12.2011 Ramsau AUT HS 98/10,0 km
    1. Jan Schmid NOR 22.05,8
    2. Jason Lamy Chappuis FRA +2,4
    3. Tino Edelmann GER +3,0
    16. Janne Ryynänen +33,7

    Tulokset ja kalenteritiedot www.fis-ski.com

    FIS yhdistetyn maailmancup jatkuu sunnuntaina 11.12. Ramsaussa (AUT) gundersen-kilpailulla HS 98/10,0km