Uutisen päiväys

31.1.2020← Takaisin

Ilkka Herola kymmenes Seefeldin Triplan ensimmäisessä osakilpailussa

Yhdistetyn maailmancup jatkui tänään Itävallassa, Seefeldin Triplan ensimmäisellä osakilpailulla. Tripla-viikonloppu avattiin HS109-mäestä ja viiden kilometrin hiihto-osuudella. Ilkka Herola nousi ladulla sijalle 10 ja vastasi suomalaisittain parhaasta sijoituksesta.

Herola oli 95 metrin hypyllään mäkiosuuden 15:s. Herolan kohdalle sattui yksi kilpailun huonoimmista tuuliraoista.

– Hyppy on kulkenut hyvin täällä, mutta tänään huonoin hyppy tälle viikonlopulle.

Viiden kilometrin hiihto-osuus ei jättänyt paljoa tehtäväksi ladulle. Suomalaisurheilija lähti ladulle tuttuun tapaan vauhdikkaasti ja hiihtikin kakkossijasta taistelevan ryhmän kiinni, muttei pystynyt enää vastaamaan ryhmän kovaan repäisyyn. Neljänneksi nopeimmasta hiihtoajasta vastannut Herola koki ettei kulku ladulla ollut urheilijan parasta. 

– Vitosella ei kummoisia tehdä ladulla, ei kyllä ollut mitenkään herkullisen tuntuista hiihtäminenkään. Taistelu jatkuu, totesi Herola.

Muut suomalaiset jäivät tänään pistesijojen ulkopuolelle. Eero Hirvonen oli 38:s, Leevi Mutru 46:s ja Wille Karhumaa 49:s. Mutru totesi mäkipuolella olevan edelleen vaikeaa, mutta valonpilkahduksiakin on nähty.

– Eilen sain pikkuisen ideaa, alkuviikosta oli totaalisen pihalla. On asioita, joita pystyn parantamaan ja on edellytykset siihen. Tänään lipsahti ihan tyhjän päälle, ei tullut voimaa keulaa vasten. Taisteluluonnetta on suomalainen korpisoturi pitänyt aina mukana, näillä mennään, kommentoi Mutru.

Päivän kilpailun voitti Norjan Jarl Magnus Riiber ennen Saksan Vinzenz Geigeria ja Norjan Jörgen Graabakia.

Tulokset
Tulokset mäkiosuuden jälkeen
Kommentteja SoundCloudissa

Seefeldin Tripla hypätään HS109-mäestä, mutta viikonlopun edetessä hiihtomatkat kasvavat. Lauantaina hiihdetään kymmenen kilometrin hiihto-osuus, sunnuntaina matka pitenee 15 kilometriin. Aikaisempien päivien tulokset kulkevat mukana läpi viikonlopun. Sunnuntaina ensimmäisenä maaliviivan ylittävä vie Triplan kokonaisvoiton. Lue lisää tästä.

Kuva: Romina Eggert