Uutisen päiväys

23.1.2019← Takaisin

Historiallinen naisten yhdistetyn ensimmäinen MM-kisastartti Japanin juhlaa – Otto Niittykoski 8:s miesten kilpailussa

Japanin Ayane Miyazaki otti historiallisen MM-kullan, kun Lahden junnu MM-kisoissa naiset kilpailivat ensimmäistä kertaa arvokisoissa yhdistetyssä. Miyazaki jätti toiseksi tulleen Norjan Gyda Westvold Hansenin3,6 sekunnin päähän. Japani otti kisasta kaksi mitalia, kun pronssille hiihti Anju Nakamura. Nakamura teki kilpailun hiihto-osuudella kovaa nousua, sillä mäkiosuuden jälkeen Nakamura oli sijalla 16.

Päivän voittaja oli yllättynyt ja iloinen voitostaan.

"Mitalin voittaminen oli tavoitteeni näissä kisoissa. Kullan voittaminen oli yllätys, jota on vaikea ymmärtää. Olen todella onnellinen siitä", Miyazaki iloitsi.

Suomalaisista kisaan osallistuivat Annamaija Oinas (29). ja Pinja Koivisto (30.).

"Hiihto kulki ihan hyvin, mutta oli aika raskas keli. Oon ihan tyytyväinen kumminkin", Koivisto kommentoi päivän hiihtoaan.

Tulokset naiset

Saksan Julian Schmid voittoon miesten kilpailussa

Julian Schmid nousi mäkiosuuden kolmannelta sijalta voittoon päivän kilpailussa. Toiseksi kilpailussa tuli Itävallan Johannes Lamparter. Lamparter hävisi lopulta kilpailun voittajalle 5,3 sekuntia. Kolmanneksi hiihti mäkiosuuden voittanut Norjan Jens Luraas Oftebro


Schmid kertasi hiihtoladun viimeisessä nousussa tapahtunutta kilpailun ratkaisua.

"Johannes ja Jens olivat niin lähellä minua. Ajattelin että kiihdytä kiihdytä ja sitten valmentajani sanoi, että olen saanut hieman eroa ja sitten annoin kaikkeni mäen päälle", Schmid kertoi.

Suomalaisittain hiihtoladulla pidettiin mukavaa vauhtia. Otto Niittykoski oli päivän parhaana suomalaisena 8:s. Muut suomalaiset kohensivat asemiaan hiihtoladulla ja lopulliset sijoitukset olivat 17. Perttu Reponen, 19. Atte Kettunen ja 23. Wille Karhumaa. Karhumaa oli päivän hiihtoajoissa toisiksi nopein.

Otto Niittykoski oli tyytyväinen päivän kilpailuun ja asetti odotuksia tulevaa joukkuekisaa ajatellen.

"Kyllä varsinkin viime vuoden 26. sijaan nähden voi tosi tyytyväinen olla. Mäessä kisakierros onnistu tosi hyvin. Sai koekierroksen pikku epäonnistumisesta kasattua ittensä vielä hyvin. Hiihto oli tosi hyväntuntusta ja suksi luisti", Niittykoski kommentoi.

"Toivotaan että joukkuekisassa onnistutaan kaikki mäessä ja päästään hyvältä paikalta ladulle niin saatetaan olla tosikin korkealla."

Tulokset miehet
 

Suomalaisurheilijoiden kommentteja SoundCloudissa.

TOP3-urheilijoiden kommentit JWSC2019 SoundCloudissa

Nuorten MM-kisojen kuvapankki
Kuvien kreditit JWSC/kuvaaja