Uutisen päiväys

19.11.2016← Takaisin

Hirvonen Suomen mestariksi Rovaniemen Ounasvaaralla

Yhdistetyssä mestaruus -valtikan nappasi itselleen 20-vuotias Jyväskylän Hiihtoseuran Eero Hirvonen.

Perjantai-iltana hypätyn yhdistetyn mäkiosuuden vei nimiinsä Tsekin Tomas Portyk, joka kilpaili 14 muun ulkomaalaisen kanssa avoimessa SM-kisassa. Hirvonen lähti lauantaina ladulle neljä sekuntia Portykin perään ja 22 sekuntia ennen Ilkka Herolaa, joka hyppäsi eilen kolmanneksi. 

Portyk ja Hirvonen pitivät kymmenen kilometerin lenkillä puolimatkaan hyvää vauhtia kaksistaan. Herola sai kuitenkin kaksikon kiinni ja lopulta myös yhdentenätoista matkaan lähtenyt Itävallan Philipp Orter. Lopputaistelussa Orter oli vahvin ennen Hirvosta (+0,3) ja Herolaa (+1,7). 

Hirvonen oli luonnollisesti tyytyväinen ensimmäiseen aikuisten Suomen mestaruuteensa lumilla, mutta tiesi ennakkoon hiihtovauhtinsa olevan hyvää myös Herolaan verrattuna.

”Taktiikka oli, että olisi Portykin kanssa hiihdetty karkuun. Toisella kierroksella huomattiin, ettei se onnistu, niin sitten himmattiin, että olisi sitten loppuun paukkuja iskeä”, kertoi Hirvonen.

Kansaivälinen SM-kisa oli koko Suomen joukkueelle hyvä harjoitus ennen ensi viikonlopun maailmancupkauden avausta Rukalla. Hirvonen uskoo saavansa vielä yhden vaihteen itsestään irti kovilla kisaladuilla.

”Siellä kun on enemmän porukkaa, isompia letkoja ja kovempia peesejä, niin uskoisin, että siellä saa vielä itsestään enemmän irti”, jatkoi Hirvonen. 

Hopealle hiihtänyt Ilkka Herola oli hiihtoonsa suhteellisen tyytyväinen, mutta manasi mäen jälkeisiä asetelmia, josta lähti ladulle. Yksin puolimatkaan hiihtänyt Herola kulutti voimansa kiinniottoon.

”Ei se hiihto vielä herkkua ole. Aika kankeeta, kun joutuu tekemään töitä, niin ei sieltä sitä viimeistä vaihdetta vielä löydy. Siihen se meni, kun joutui hiihtämään alun niin kovaa, ei ollut mitään enää jäljellä…pitää vaan hypätä paremmin”, mietti Herola.

Jo eilen kilpailun jälkeen hyppyään manannut Herola oli ehtinyt analysoimaan virheen.

”Se oli jotenkin tosi pehmeää. Voimantuottoa ei tullut ollenkaan ja sitä vaan kaatui sukselle. Joku ajatuskatko siinä oli”, ruoti Herola eilistä hyppyään, joka antoi huonot asetelmat päivän hiihtoon.

Suomen mestaruuspronssia nappasi Lahden Hiihtoseuran Leevi Mutru (haastattelu linkissä).


Yhdistetyn SM-kisan tulokset 


YHDISTETYN HAASTATTELUT
Eero Hirvosen haastattelu kokonaisuudessaan facebookissa https://www.facebook.com/ncteamfinland/videos
Ilkka Herolan haastattelu Soundcloudissa https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/sm-rovaniemi-ilkka-herola-1
Leevi Mutrun haastattelu Soundcloudissa https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/sm-rovaniemi-leevi-mutru