Uutisen päiväys

19.6.2014← Takaisin

Hiihtoliiton ensimmäinen yhteinen kumppaniworkshop Vantaalla

    Keskiviikkona 18.6.2014 järjestettiin pohjoismaisten lajien yhteinen yhteistyökumppaniworkshop. Tapahtuma on historiassaan ensimmäinen yhteinen kumppanitapaaminen, jossa oli mukana kaikkien lajien yhteistyötahoja.

    VV-Auto Groupin tiloissa aamupäivän aikana esiteltiin yhteistyökumppaneille muun muassa Hiihtoliiton uutta strategiaa puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuoren johdolla sekä Lahti2017 MM-kilpailujen tilannetta pääsihteeri Janne Leskisen kertomana.

    Maastohiihto on saanut kevään aikana uusia kumppaneita ja eri tahojen edustajia olikin paikalla hyvin.  Erittäin hyvää keskustelua syntyi mm. liiton strategisista valinnoista sekä uusien päävalmentajien Jani Klingan ja Reijo Jylhän puheenvuorojen jälkeen. Mäkihyppy oli edustettuna myös urheilijoiden voimin, kun Janne Ahonen ja Anssi Koivuranta päivittivät sekä yleistä joukkueen tilannetta että omaa kesäkuntoaan.

    Lounaalle kumppaniryhmä siirtyi Audien ja "Volkkarien" ratin takaa: koeajo hoitui kevyessä näläntunteessa.

    ”On todella hienoa olla mukana kaikkien lajien yhteisessä tilaisuudessa, jossa edustus on näin laajaa. Tästä on hyvä jatkaa yhteisesti valitulla strategialla eteenpäin. Kiitokset erittäin ammattimaisesti hoidetusta kumppanipäivästä VV-Autolle”, kiitti Hiihtoliiton varapuheenjohtaja Markku Haapasalmi päivän isäntiä sekä osallistuneita tahoja.

    Paikalla tilaisuudessa oli edustajia seuraavista kumppanitahoista: VV-Auto Group (Volkswagen ja Audi), Blizz, Veikkaus, Top Sport, Finnfoam, Helly Hansen, L-Fashion Group, Sanser ja Europcar.