Uutisen päiväys

22.9.2019← Takaisin

Herolalle ja Happoselle yhdistetyn Suomen mestaruudet kotiareenalla - Thors ja Malacinski naisten mestarit

Puijon Hiihtoseuran Ilkka Herola on tällä hetkellä Suomen yhdistetyn joukkueesta kovimmassa kunnossa. Osoituksena tästä hän vei Puijolla kilpaillun Suomen mestarin tittelin ennen Jyväskylän Hiihtoseuran Eero Hirvosta ja Lahden Hiihtoseuran Leevi Mutrua.

Ennen miesten kilpailua käytiin sekä naisten että nuorten alle-18-vuotiaiden kesä-SM-kilpailut. Naisissa Ounasvaaran Hiihtoseuran Annika Malacinski oli historiallisesti ensimmäinen yleisessä sarjassa SM-tasolla kilpaillut nainen. N18-sarjan voittoon urheili Vöyri IF:n Alva Thors ennen Taivalkosken Kuohun Annamaija Oinasta ja vasta 12-vuotiasta Siilinjärven Ponnistuksen Minja Korhosta.

”Hyppy kulki hyvin ja hiihto kulki myös hyvin, niin pitää olla tyytyväinen. Mielenkiintoinen rata oli tänään, ensin mentiin 2,5 kilsaa alamäkeen ja sen jälkeen sama matka ylämäkeen. Yritin olla menemättä liian kovaa alussa, että jaksaa loppuun asti myös, se onnistui”, kertoi 14-vuotias Thors.

Nuorten alle 18-vuotiaiden miesten sarjan voitti Puijon Hiihtoseuran Herman Happonen. Happonen lähti toisena hiihto-osuudelle, 22 sekuntia mäkiosuuden voittaja Timi Heiskasen jälkeen. Happonen hiihti Heiskasen kiinni ja voitti lopulta ensimmäisen Suomen mestaruutensa yli minuutin marginaalilla. Arsi Tietäväinen Kiteen Urheilijoista oli kolmas.

”Kilpailuhyppy meni samalla tasolla, mitä ollaan treeneissäkin hypätty. Normaalia suorittamista. Hiihtorata oli erilainen, ei ollut Puijon vuori, mihin kivuttiin tänään. Rata oli raskas, mutta sain kyllä irti itsestäni”, kertoi Happonen päivästä.

Miesten kilpailussa saatiin maistiaisia Ilkka Herolan hyvästä hyppykunnosta, kun hän venytti hyppyosuudella 123,5 metriä Puijon suurmäestä. Eero Hirvonen haastoi hyvin hypäten 122 metriä ja lähti hiihto-osuudella kuromaan kiinni 15 sekunnin eroa Herolaan.

Yhdistetyn maajoukkue on leireillyt pitkän jakson yhdessä Rukalla ja Vuokatissa ennen SM-viikonloppua. Leiri painoi myös Herolan kropassa, mutta kokonaisuus oli suunniteltu kuormittavaksi ja tavoite olikin testata kilpailukykyä kovan treenijakson jälkeen. Herola onnistui mielestään hyvin. 

”Ei mitään loistavaa suorittamista pitkän leirin päätteeksi, mutta kohtuullista. Hyppääminen on ollut ihan kohtuullisella tasolla tämän leirin ajan, mutta kisasuoritukset eivät olleet parhaasta päästä. Hiihtorata oli aika mielenkiintoinen, tasaista ja loivapiirteistä, missä piti tehdä koko ajan töitä, eikä palautuksia ollenkaan. Saatiin viimeisetkin rippeet ulos tähän leirin päätteeksi", mietti Herola kisan jälkeen.

Herola jatkoi kilpailemista illalla joukkuemäen kilpailussa puolustaessaan mestaruutta viime syksyltä Eetu Nousiaisen sekä Henri Kavilon kanssa.

”En tiedä, millä tässä nyt jatketaan hyppäämistä vielä tänään, jollakin pyhällä hengellä yritetään selviytyä”, jatkoi Herola juuri ennen joukkuemäen kilpailun alkamista.

Tulospalvelun ongelmien vuoksi niin joukkuekilpailun kuin nuorten sekaparikilpailun viralliset tulokset saadaan julki vasta sunnuntaina. Sunnuntaina hypätään erikoismäen henkilökohtaisista Suomen mestaruuksista klo 9:30 alkaen.

Sunnuntain ohjelma
Tulokset
Tulokset lehdistöformaatissa
Haastattelut SoundCloudissa (Thors, Malacinski, Happonen, Mutru)
Ilkka Herolan videohaastattelu facebookissa

Kuva: Corinna Heitmüller