Uutisen päiväys

14.3.2015← Takaisin

Herola: "Tiesi kyllä hiihtäneensä, kun tänään tuli maaliin"

Ilkka Herola sijoittui14:nneksi maailmancup-kauden päätöskisassa Holmenkollenilla. Kisaan kutsutaan kokonaiscupin 30 parasta urheilijaa ja Herola oli ainoa suomalaisurheilija. Kokonaiscupissa Herolan sijoitus oli 17:s.

Ensimmäisen kierroksen hyppy Holmenkollenin HS135-mäestä kantoi Ilkka Herolalla 114 metriä, mutta toisessa kaikki palaset osuivat hiukan paremmin kohdalleen ja sukset raapaisivat mäen pintaa 123,5 metrissä.  ”Sain toiseen hyppyyn paremman asennon ja fiiliksen, ja enemmän voimaa keulalle. Jos oisin kaksi sellaista hyppyä saanut tänään kisaan, mitä toinen hyppy oli, niin ois voinut olla ihan tyytyväinen.”

Ladulle Herola lähti 19:ntenä 2.22,0 kärjen perään. Herola lähti vauhdilla takaa-ajoon, sillä jo ensimmäisellä väliaikapisteellä reilussa kahdessa kilometrissä ero kärkeen oli painunut alle kahden minuutin. Maalissa Herola oli 1.42,2 kisan voittaneelle Japanin Akito Watabelle jääneenä. ”Tiesi kyllä hiihtäneensä, kun tänään tuli maaliin. Helkutin rankkahan tuo latu oli. Mulle sopii hyvin, kun ylämäet on hiihdettävän jyrkkiä ja pitkiä, niin niissä saa hyvin tehtyä eroa. Mutta yleensä kun latu sopii mulle, niin se on silloin rankka ja kelikin kohtuullisen vaativa”, Herola nauraa.

Yhdistetyn kisoissa hiihdetään usein lyhyttä lenkkiä, mutta Holmenkollenilla kierrettiin 7,5 kilometrin latu kahteen kertaan. ”Ihan sama mitä lenkkiä näissä maastoissa väännetään, niin yhtä huonolta se 15 kilometrin jälkeen tuntuu joka tapauksessa. Aivan hapoilla on maalissa.  Rankkaa oli tänäänkin. Latupohja pehmeni, sitten se oli välillä märkää ja välillä kuivaa, niin suksen oli oltava olosuhteiden takia kompromissi. Suksi oli kyllä hyvä, huolto teki todella hyvää työtä, mutta on kyllä haastava keli.”

Maailmancupin kokonaiskisassa Herola sijoittui tällä kaudella 17:nneksi, paras yksittäinen maailmancupin sijoitus oli Lillehammerin yhdeksäs sija joulukuussa ja Falunin MM-kisoissa mies sijoittui pariviestissä neljänneksi Jim Härtullin kanssa. ”Olen… no en nyt ihan tyytyväinen, mutta en pettynytkään. Nyt jäi puuttumaan ne yksittäiset onnistumiset, mitä viime vuonna tuli. Toisaalta taso oli selvästi noussut, kun hiihtovauhti riitti huonoinakin päivinä ihan hyville sijoille. Puutteellisen hyppytason takia tulostaso jäi kuitenkin vajaaksi. Nyt pitää kauden jälkeen miettiä mitä on tehty. Kesällä meni hyvin. Yksinkertaisesti varmaan kesäharjoittelun ja talviharjoittelun ero oli liian iso. Katsotaan niitä sitten enemmän, mutta selvästi nyt on muutoksen paikka.”

Muutoksilla haetaan luonnollisesti kehitystä eteenpäin, mutta kuinka suurta harppausta tulostasoon Herola lähtee ensi kaudelle hakemaan? ”Ihan helkutinmoisia harppauksia ja jäätäviä loikkia, suorastaan murskaavaa ylivoimaa”, Herola repeää nauruun, mutta vakavoituu hiukan: ”Ei minulla mihinkään kiire ole. Toivotaan, että tasaisen kehitys jatkuu. Jos saisi nyt hiihdon tason vaikka pidettyä tässä ja mäkeen vähän kehitystä, niin se veisi tuloksellisesti jo ensi kaudella eteenpäin. Mutta ei mitään ihmeitä kannata odottaa vielä ensi vuonnakaan.”

Kuva: Touho Häkkinen