Uutisen päiväys

5.2.2011← Takaisin

Hautamäki yhdeksänneksi Oberstdorfin lentomäessä

    Lentomäkiekspertti Martin Koch oli omaa luokkaansa Oberstdorfin lentomäessä molemmilla kierroksilla. Kaikkiaan kolme suomalaishyppääjää nappasi maailmancupin pisteitä Matti Hautamäen johdolla. Hautamäki oli yhdeksäs.

    Lentomäkiekspertti Martin Koch oli omaa luokkaansa Oberstdorfin lentomäessä molemmilla kierroksilla. Kaikkiaan kolme suomalaishyppääjää nappasi maailmancupin pisteitä Matti Hautamäen johdolla. Hautamäki oli yhdeksäs.

    Lentomäissä perinteisesti säväyttänyt Martin Koch otti omansa Oberstdorfin lentomäessä hypätyssä mäkihypyn maailmancupin osakilpailussa. Osakilpailuvoitto oli itävaltalaiselle toinen tällä kaudella lentomäessä. Koch hyppäsi HS 213-mäessä 214,5 ja 210,5 metriä ja jätti toiseksi tulleen Tom Hilden jopa 21,8 pisteen päähän. Norjalaisen hypyt kantoivat 192,5 ja 209,5 metriä. Kolmanneksi leiskautti Itävallan Gregor Schlierenzauer 198 ja 208,5 metrin loikillaan.

    Myös kolme suomalaiskotkaa ponnisti tänään maailmancupin pisteille. Matti Hautamäki oli avauskierroksen 205-metrisellään viidentenä. Toisella kierroksella hyppy kantoi 189,5 metriin ja sijoitus oli lopputuloksissa yhdeksäs. Kalle Keituri puolestaan nappasi ensimmäiset maailmancupin pisteensä tällä kaudella. 175,5 ja 193 metrin leiskaukset riittivät sijalle 17. Eilisen karsintakilpailun voittanut Janne Happonen joutui tänään haastavien tuuliolosuhteiden uhriksi. Hypyt kantoivat 169,5 ja 180,5 metriä ja toivat sijan 20. Mukana oli myös Olli Muotka, jonka 160-metrinen ei riittänyt toiselle kierrokselle. Muotka oli 36:s.

    ”Keiturin osalta lupaavaa. Happonen ja Hautamäki ovat hypänneet hyvin koko viikonlopun. Huipputulos jäi harmillisesti saavuttamatta, mutta kun pojat jatkaa samalla draivilla, osuu se hyvä päivä. Pitää vähän mietiskellä kisan tulosta, mutta eteenpäin mennään. Kokonaisuutena hyvä henki joukkueessa; karsinnan voitto Happoselta ja Matin tasainen suorittaminen lupailevat hyvää”, summasi päävalmentaja Pekka Niemelä.

    Kilpailun aikana nähtiin useiden hyppääjien kohdalla huomattavia pistehyvityksiä kovan takatuuleen vuoksi. Happosen lisäksi kärsijän rooliin joutuivat kovat nimet kuten maailmancupin kärkikaksikko Thomas Morgenstern ja Simon Ammann.

    ”Yleisesti voisi sanoa, että kun takatuuli on liian kova, yli +12 pistettä, ei huipputulosta voi tehdä. Näin kävi muun muassa Happoselle, Morgensternille, Ammanille, Fettnerille ja Hautamäellekin toisella kierroksella. Ilman sinivalkoisia silmiä systeemissä olisi siis kehittämisen paikka”, totesi Niemelä.
    ”Pahimmat tuuliraot, yli +10 pistettä, pois niin saadaan hyvät kisat ja kenenkään ei tarvitse selitellä.”

    Mäkihypyn maailmancup jatkuu huomenna joukkuekilpailulla Oberstdorfin lentomäessä. Huomisessa joukkuekilpailussa ratkeaa myös FIS Team Tourin voittajamaa. Suomi on viidentenä Itävallan jatkaessa kärjessä. Kilpailua voi seurata suorana kello 14.35 alkaen MTV3 MAXilta ja osoitteessa Katsomo.fi.

    Tuloskooste:
    FIS Mäkihypyn maailmancup

    5.2.2011 Oberstdorf, Saksa HS 213
    1. Martin Koch AUT 428,4
    2. Tom Hilde NOR 406,6
    3. Gregor Schlierenzauer AUT 404,5

    9. Matti Hautamäki FIN 392,5
    17. Kalle Keituri FIN 354,3
    20. Janne Happonen FIN 351,1
    36. Olli Muotka FIN 146,1

    Tulokset ja kalenteritiedot: www.fis-ski.com