Uutisen päiväys

18.5.2017← Takaisin

Härtull ja Leinonen päättävät yhdistetyn uransa

Yhdistetyn maajoukkueurheilijat, Lahden Hiihtoseuraa edustaneet Jim Härtull ja Mikke Leinonen päättävät aktiiviurheilijan uransa. Kaksikon tulevaisuuden suunnitelmat ovat työelämässä ja opinnoissa. 

Jim Härtull kilpaili ensimmäisen kerran yhdistetyn maailmancupissa vuonna 2008 Rukalla. Maailmancupstartteja Härtulille kertyi yhteensä 38 ja MM-kisoissa hän edusti kahdeksassa kilpailussa.

Paras arvokisasijoitus ja uran hienoin muisto on Falunin vuoden 2015 MM-kisoista. Kaksi vuotta sitten Härtull nappasi parisprintissä neljännen sijan Ilkka Herolan kanssa.

”Kyllä Falunin MM-kisat ovat päällimmäisenä mielessä. Myös Japanista on hienoja kokemuksia. Uran aikana pääsin varmasti käymään monessa paikassa, minne ei lomalle tulisi mentyä”, mietti Härtull.

Vaikka syksyn sateisia sauvarinteitä ei Härtulilla tule ikävä, ei liikuntaa ja urheilua Härtull aio hylätä. Töiden ohessa Härtull aikoo hiihtää pitkänmatkan hiihtoja.

”Finlandia vuonna 2018, ehkä joskus tulevaisuudessa Vasaloppet ja Marcialonga. Kyllä kilpailuvietti sinällään on vielä olemassa”, jatkaa Härtull. 

Härtullin aloitettua työt huhtikuussa Rela Hierojien palveluksessa, on arki täyttynyt osittain työstä ja osittain liikkumisesta muun muassa joukkuekaveri Leinosen kanssa. Yhdistetystä Härtull jää kaipaamaan Petter Kukkosen luotsaamaa maajoukkuetta sekä toki henkilökohtaisen valmentajansa Kari Jääskeläisen oppeja.

 

Leinosella vielä vuosi muotoiluopintoja edessä

Mikke Leinonen on urheilun ohella opiskellut Lahden muotoiluinstituutissa ajoneuvomuotoilua. Kesällä edessä ovat työt ja vielä viimeinen vuosi opintoja ennen valmistumista.

Urheilun lopettamispäätös oli Leinoselle vaikea.

”On se aina vaikeaa. Kun on 3,5 vuotiaasta lähtien hypännyt mäkeä ja liikkunut tavoitteellisesti, ei päätös ole koskaan helppo”, Leinonen sanoo.

Joukkuettaan Leinonen kehuu Härtullin tavoin. 

”Ei tarvitse katua, että on paljon antanut lajille. Olen myös saanut tosi hyvän porukan ympärille sekä omaan elämään päättäväisyyttä ja erilaisia elämän valmiuksia”, pohtii Leinonen, joka nauttii nyt eri lajien kokeiluista ja liikkuu Härtullin kanssa sen verran, mikä tuntuu hyvältä.

Mikke Leinosen ensimmäinen maailmancupstartti oli Lahden Salpausselän kisoissa keväällä 2011. Leinonen kilpaili kaksi olympiastarttia sekä kolme MM-kilpailua. Maailmancupin lähtöviivalla mies oli 37 kertaa.

Yhdistetyn urheilijoiden biografiat FISin sivuilla https://data.fis-ski.com/nordic-combined/biographies.html

Leinosen suunnittelun tuloksia voi seurata instagramissa @designsketchpage

 

Kuva Lahden MM-hiihdoista, joissa Mikke Leinonen ja Jim Härtull toimivat koehyppääjinä. 
Kuvaaja: Touho Häkkinen