Uutisen päiväys

31.12.2014← Takaisin

Garmisch-Partenkirchenin mäkikisassa nähdään neljä suomalaishyppääjää

Garmisch-Partenkirchenin uuden vuoden kisassa nähdään kaikki neljä Keski-Euroopan mäkiviikolle osallistuvaa suomalaista mäkihyppääjää.

Suomalaiset mäkimiehet lopettivat kuluvan kauden positiivisin mielin. Kaikki neljä mäkiviikolla osallistuvaa hyppääjää selvitti tiensä karsinnoista huomiseen kisaan. Pisimmälle Garmisch-Partenkirchenin karsintakilpailussa kantoi Anssi Koivurannan hyppy, 121,5 metriä (pisteet 96,5). Karsintojen parhaasta sijoituksesta vastasi kuitenkin Lauri Asikainen, jonka 119,5-metrinen hyppy toi 106,0 pistettä. Myös Sami Niemi ja Jarkko Määttä nähdään perinteisessä uuden vuoden mäkikisassa. ”Positiivinen asian, että huomenna menemme koko joukkue mäkikisaan, eikä kukaan jää kämpille. Tänään ei meidän pojilla karsinta ollut niin hyvä kuin harjoitukset, mutta huomenna on päivä uus. Nyt verrytellään hyvin, että ollaan huomenna virkeänä”, päävalmentaja Jani Klinga kommentoi karsintaa.

Mäkiviikolla käytössä on parikilpailu eli ensimmäisen kierroksen 50 hyppääjää on jaettu pareihin, joista paremmat pisteet saanut etenee suoraan toiselle kierrokselle ja hävinneistä viisi parasta nk. Lucky Losereina. ”Omat suoritukset on kuitenkin aina tärkeimmät menestyksen kannalta ja turha on miettiä muiden tekemisiä. Toki vastustajat on kovia ja tietysti saa jätkät hypätä hyvin kaveriaan vastaan, mutta kun hyppää riittävän hyvin, niin mahdollisuudet on jatkoon, jos ei suoraan parikisassa niin sitten lucky loserina. Ja kaikkien on huomenna hypättävä, siellä on kovia kavereita iso nippu, niin sinällään on ihan sama, kuka sieltä tulee vastaan”, Klinga kommentoi.